Etusivu » Asuntolaina » Hae asuntolainaa oikein!

Hae asuntolainaa oikein!

Asunnon ostaminen on monelle suomalaiselle tärkeä, ellei jopa elämän tärkein päätös, mutta harvalla on riittävästi pääomaa asunnon koko myyntihinnan maksamiseen. Asuntolaina poikkeaa muista lainoista siinä mielessä, että kyseessä on useiden kymmenien tuhansien tai jopa satojen tuhansien eurojen suuruinen laina. Tästä samaisesta syystä lainanhakijan on hyvä oppia muutamia perusasioita, jotka liittyvät lainan hakemiseen, asuntolainan saamisen kriteereihin ja lainan takaisinmaksuun.

Kuvassa nainen ja lapsia

Miten asuntolainaa haetaan?

Asuntolainojen lukumäärä on kasvanut merkittävästi 2000-luvulta lähtien. Vielä aikaisemmin kynnys lainan hakemiseen oli valtavan suuri, mutta hiljalleen suomalaiset ovat avautuneet yhä enemmän suurempien lainojen mahdollisuudelle. Asuntolainojen määrän nousuun on vaikuttanut ennen kaikkea asuntojen hintojen nousu kasvavilla asuinalueilla. Samalla lainojen korot ovat pudonneet alas ja pankit myöntävät lainoille yhä pitempiä ja joustavampia maksuaikoja.

Monet aloittavat asuntolainan hakemisen omasta pankistaan. Hakuprosessi on suhteellisen helppo saada alkuun, sillä lainahakemuksen voi täyttää useimmissa pankeissa nopealla verkkohakemuksella. Samalla hakemuksella onnistuu usein myös jo olemassa olevan lainan siirto pankista toiseen.

Hakemuksen täyttämiseksi lainanhakijan tulee kirjautua lainapalveluun. Sisäänkirjautuminen onnistuu normaalisti myös ilman kyseisen pankin verkkopankkitunnuksia, sillä tunnistautumisen voi suorittaa myös muiden pankkien tunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Itse prosessi voi hieman vaihdella pankista riippuen, mutta käytäntö asuntolainan hakemiseksi käy yleensä suurin piirtein seuraavan kaavan mukaan:

Kilpailuta asuntolainasi ilman sitoumuksia Kilpailuta asuntolaina 5 minuutin nettilomakkeella, täysin ilman sitoumuksia. TÄYTÄ ILMAINEN HAKEMUS

1. Asuntolainalaskuri

Asuntolainalaskurin avulla lainanhakija voi arvioida pääpiirtein, minkä suuruista asuntolainaa hän voi mahdollisesti hakea. Asuntolainan määrä on sopiva silloin, kun vielä lainalyhennyksen jälkeenkin rahaa jää normaaliin arkeen ja säästämiseen. Asuntolainalaskurin kautta voidaan muokata esimerkiksi lainan määrää ja lainan kokonaiskorkoa. Lisäksi asuntolainalaskurin avulla lainanhakija voi nähdä, miten erilaiset korkojen muutokset vaikuttavat lainan kuukausierään ja takaisinmaksuaikaan.

2. Asuntolainojen kilpailutus

Asuntolainojen kilpailutus kannattaa tehdä aina kun mahdollista. Sen sijaan että ainoa vaihtoehto on ottaa vastaan lainatarjous ainoastaan omalta pankilta, asuntolainatarjoukset kannattaa kilpailuttaa usean pankin ja luotonvälittäjän kesken. Asuntolainojen kilpailutus onnistuu nopeasti, helposti ja täysin maksutta.

3. Asuntolainahakemus

Asuntolainahakemuksen voi täyttää helposti verkossa. Lainahakemus on mahdollista täyttää myös silloin, vaikka hakijalla ei ole vielä tiedossa asuntoa. Tässä tapauksessa asuntolainalomakkeessa on todennäköisesti erillinen ”Kohde ei tiedossa” -kohta, joka hakijan tulee merkata. Tällöin hakijan tulee yleensä myös selvittää, millaista asuntoa varten lainaa haetaan. Jos hakija taas on jo löytänyt potentiaalisen kohteen, hakemukseen kannattaa liittää tiedot ostettavasta asunnosta, kuten esimerkiksi tiedot isännöitsijätodistuksesta.

Hakemuksen tiedot kannattaa tarkistaa useampaan kertaan, jotta sen käsittely ei turhaan viivästy. Lainahakemuksen täyttäminen ei myöskään sido hakijaa mihinkään. Hakemus on mahdollista tallentaa keskeneräisenä, josta sen täyttämistä voidaan jatkaa myöhemmässä vaiheessa. Kun hakemus on lähetetty, hakija joko varaa itse ajan lainaneuvotteluun tai muussa tapauksessa pankki ottaa yhteyttä hakijaan ajan varaamiseksi.

4. Asuntolainatarjous

Asuntolainahakemuksen lähettämisen jälkeen hakija saa kutsun pankin lainaneuvotteluun, jonka jälkeen pankki tekee asuntolainasta oman tarjouksensa. Lainatarjous on pankin lupaus asuntolainan saamisesta ja siinä määritellään myös lainaan liittyvät tarkemmat ehdot.

Lainatarjouksen sisältö voi myös muuttua, mikäli hakijan tilanne muuttuu, mutta itse tarjous on normaalisti voimassa muutaman kuukauden ajan sen lähettämisestä. Voimassaoloaikaa on mahdollista myös pidentää siinä tapauksessa, jos sopivaa asuntoa ei tässä määräajassa löydy.

5. Asuntokaupat

Kun hakija on saanut lainatarjouksen, hän voi aloittaa asunnon etsimisen. Asuntonäytöissä voi käydä aivan yhtä hyvin myös ennen lainatarjouksen saamista, mutta lainatarjous on hyvä olla voimassa sopivan asunnon löydyttyä, jotta tarjous asunnon ostamisesta voidaan tehdä välittömästi.

Kun ostotarjous on tehty ja asunnon myyjä on hyväksynyt sen, asuntokaupat hoidetaan normaalisti ostajan omassa pankissa. Tällä tapaa esimerkiksi asuntolainan nostaminen, kauppojen tekeminen, rahojen siirto sekä vakuuksien hyväksyminen onnistuvat tehokkaasti.

Mitä dokumentteja ja kriteerejä asuntolainan hakeminen edellyttää?

Asuntolainan määrään ja ehtoihin vaikuttavat monet eri seikat. Pankki kerää hakijasta lukuisia tietoja, joiden avulla se määrittelee, millaisia hakijan maksukyky ja luottoriski tulevat asuntolainan saamisen ja maksamisen aikana olemaan. Tärkeimmät dokumentit ja kriteerit, jotka hakijan tulee hakemuksessa täyttää, ovat yleisesti ottaen seuraavanlaiset:

1. Vaadittavat dokumentit

Asuntolainan saamiseksi hakijan tulee selvittää pankille kaikki mahdolliset menot ja tulot. Tämä määrittelee pääasiassa sen, kuinka suuri laina hakijalle voidaan myöntää. Lainaneuvottelua varten hakijan kannattaa kirjata ylös kaikki tulonlähteensä, sekä säännölliset että epäsäännölliset. Pankki haluaa myös tiedot hakijan olemassa olevista veloista, kuten luottokorttiveloista ja muista lainoista. Lisäksi, jos hakijalle on ehtinyt kertyä muuta omaisuutta, kuten sijoituksia, nämä tiedot kannattaa myös esittää pankille.

Mukaan lainaneuvotteluun kannattaa siis ottaa muun muassa palkkakuitit, tiliotteet ja kaikki mahdolliset dokumentit, jotka kertovat hakijan tuloista ja menoista mustaa valkoisella. Näiden dokumenttien lisäksi on tärkeää, että hakijalla on mukana virallinen henkilötodistus. Yleensä nämä dokumentit esitetään lainaneuvottelussa, josta pankki myös muistuttaa etukäteen, mutta ne on mahdollista toimittaa pankille myös lainaneuvottelun jälkeen.

2. Hakijan maksukyky

Yksi tärkeimmistä seikoista, joihin pankki kiinnittää huomiota, on hakijan maksukyky. Maksukyky kertoo pankille, kuinka suurella todennäköisyydellä hakija tulee selviämään lainan kuukausieristä ilman ongelmia. Maksukyvyn määrittelemiseksi pankki käy läpi kaikki hakijan toimittamat tiedot ja määrittelee tämän perusteella, miten suuren lainan hakija voi saada ja millä ehdoilla. Pankki voi myös perehtyä hakijan tilitapahtumiin tarkemmin siinä tapauksessa, jos se uskoo, että hakijalla on riski ylivelkaantumiseen.

3. Luottotiedot

Ennen lainatarjouksen antamista pankki tarkistaa hakijan luottotiedot. Luottotiedot kertovat siitä, onko hakija maksanut laskunsa ja velkansa ajallaan. Jos hakijan luottotiedoissa löytyy merkintöjä, nämä seikat voivat vaikuttaa merkittävällä tavalla asuntolainan määrään ja ehtoihin.

4. Vakuudet

Pankit myöntävät asuntolainaa kohtuullisilla ehdoilla nimenomaan siksi, että kyseessä on vakuudellinen laina. Vakuudet tarkoittavat sitä, että hakija esittää pankille takuun siitä, että laina tullaan maksamaan takaisin. Tästä samasta syystä asuntolainalle on mahdollista neuvotella myös todella kilpailukykyinen korko.

Vakuuden voi esittää pankille joko fyysisenä omaisuutena tai lainantakaajana, joka on tässä tapauksessa toinen maksukykyinen henkilö, kuten hakijan perheenjäsen. Hakija voi esittää lisävakuutena myös takaajan omaisuutta, kuten esimerkiksi kiinteistöjä tai osakesijoituksia.

Ota huomioon nämä seikat

Asuntolainan hakemiseen ja saamiseen liittyy muutamia huomioon otettavia seikkoja, jotka vaikuttavat merkittävällä tavalla siihen, miten sujuvasti prosessi tulee edistymään. Mielessä tulisi esimerkiksi pitää se, että asuntokauppoja tehtäessä asunnon ostotarjous kannattaa tehdä aina ehdollisena, sillä yleisellä tasolla myös pankin esittämä lainatarjous on ehdollinen aina siihen asti, kunnes hakijan esittämät vakuudet on nähty hyväksi.

Lainan hakemista ei myöskään kannata keskittää ainoastaan omaan pankkiin kuten alussa mainittiin, sillä toinen pankki voi tehdä omaa pankkia paremman tarjouksen. Myös lainojen korot vaihtelevat pankeittain, joten asuntolaina tulee ehdottomasti kilpailuttaa. Lainojen kilpailuttamisen avulla hakija varmistaa, että saa aina markkinoiden kilpailukykyisimmän lainan ja koska kyseessä on kooltaan arvokas laina, kilpailuttaminen voi säästää lainan kuluissa ja korossa useita tuhansia euroja.

Kilpailuta asuntolainasi ilman sitoumuksia Kilpailuta asuntolaina 5 minuutin nettilomakkeella, täysin ilman sitoumuksia. TÄYTÄ ILMAINEN HAKEMUS

Myös takaisinmaksuturvan tai korkokaton mahdollisuutta kannattaa pohtia. Pankkia kiinnostaa monesti se, miten hyvin hakija on varautunut yllättäviin tilanteisiin, kuten vakavaan sairauteen tai työttömyyteen. Myös omaan asuntoon säästäminen tulisi aloittaa hyvissä ajoin, sillä asuntolainan saamiseksi hakijalta vaaditaan säästöjä, joiden tulee kattaa tapauksesta riippuen 5-30 prosenttia asunnon hinnasta. Tätä osuutta kutsutaan omarahoitusosuudeksi.

Samalla kannattaa myös pitää mielessä, että kaikissa tapauksissa pelkkä vakituinen työsuhde ei ole takuu siitä, että hakijalle myönnetään asuntolainaa. Monet pankit määrittelevät jotkut ammattialat epävakaiksi aloiksi, joilla tulevaisuuden näkymät työllistymisen kannalta ovat vaihtelevia. Samalla taas ammatit, joilla työllisyysaste on hyvä, voi vaikuttaa merkittävällä tavalla lainan ehtoihin.

Lopuksi

Asuntolaina on monelle elämän suurin laina. Siksi onkin tärkeää, että lainaa haettaessa hakija ottaa huomioon useita eri näkökulmia ja valmistautuu hakuprosessiin jo hyvissä ajoin riittävillä säästöillä ja vakuuksilla. Vaikka asuntolainan saamiseksi pankki pyytää hakijalta useita eri dokumentteja ja tarkistaa hakijan taustat, hyvällä valmistautumisella prosessi on suhteellisen mutkaton.

Tärkeintä onkin varautua lainaneuvotteluun parhaalla mahdollisella tavalla sekä hankkia kaikista tuloistaan ja menoistaan tiedot mustaa valkoisella. Lainaprosessin kannalta pankki arvostaa myös kattavaa ja realistista maksusuunnitelmaa, jossa hakija on varautunut kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin. Yleisesti ottaen voidaankin sanoa, että jokainen lainahakemus käsitellään yksilöllisesti ja muiden kriteerien täyttyessä tietyissä painopisteissä voidaan aina joustaa.