Työergonomia tarkoittaa työolosuhteiden muokkaamista sellaisiksi, että ne suojelevat työntekijän kehoa tarpeettomalta rasitukselta ja vammautumisen riskiltä. Hyvä ergonomia parantaa paitsi työterveyttä myös työtehoa. Tässä artikkelissa katsomme, millaisilla tekijöillä nykyaikaisessa toimistoympäristössä on mahdollista kohentaa ergonomiaa ja työntekijöiden kokonaishyvinvointia. Lue lisää.

Työergonomian rooli toimistotyössä

Toimistotyössä työergonomia ilmenee ihanteellisesti kaikkein selvimmin työpisteen suunnittelussa. Oikeanlaisen työtuolin ja työpöydän valitseminen ja sen säätäminen työntekijän yksilöllisiä mittoja ja erityistarpeita vastaavaksi on toimistotyön ergonomian ytimessä.

Toimistotyön ergonomiaan vaikuttavat kuitenkin myös laajemmat toimistotilan suunnitteluun liittyvät tekijät. Esimerkiksi valaistussuunnittelulla taataan, että kaikki työn kannalta oleelliset kohteet ovat helposti näkyvissä, kun niitä tarvitaan. Riittävän tilavat kulkuväylät ja usein käytettyjen tavaroiden sijoitteleminen saataville takaavat, ettei työtä tehdessä tarvitse vääntää kehoa epäluonteviin asentoihin.

Luonnollisesti tärkein tekijä istumatyössä on istumisen aiheuttamien terveyshaittojen minimoiminen. Oikeanlaisen toimistotuolin valitsemisen lisäksi on syytä miettiä työn rytmittämistä. Esimerkiksi parin minuutin jaloittelutauon pitäminen vähintään kerran tunnissa parantaa kehon kykyä sietää istuma-asentoa ja vähentää vammautumisriskiä.

Tällaisia ovat ergonomiset työtuolit ja toimistotuolit

Halvat työtuolit eivät yleensä vastaa toimistotyön ergonomisia vaatimuksia. Huono toimistotuoli voi pahimmillaan johtaa kroonisten vammojen kehittymiseen työntekijän selässä, lantiossa tai käsissä.

TTR_02-336x280Hyvin suunniteltu ergonominen toimistotuoli osaa reagoida työntekijän kehon yksilöllisiin vaatimuksiin. Oikein säädettynä se tulee optimaalisesti niin pitkää kuin lyhyttäkin ihmistä – ja parhaimmillaan jopa pystyy toimimaan osana aiemmin syntyneen kroonisen vamman terapiaa tarjoamalla vamman vaatimaa tukea. Ruotsalaisen Malmstolenin työtuolit ovat hyvä esimerkki tällaisista istuimista, jotka on kehitetty ergonomia edellä. Hintaa Malmstolenin työtuoleilla on huomattavasti enemmän kuin halpisvaihtoehdoilla, mutta sijoitus oikeanlaiseen tuoliin maksaa itsensä lopulta takaisin työhyvinvoinnin kautta.

Parhaimmillaan työtuolin säädöt ovat niin yksinkertaiset, että niitä pystyy vaihtamaan kesken päivän. On erityisen haitallista, jos työntekijä joutuu viettämään tuntikausia, päiväkausia ja vuosikausia aina samassa asennossa. Asennon vaihteleminen sen sijaan parantaa verenkiertoa ja vähentää yksittäisiin lihaksiin kohdistuvaa rappeuttavaa vaikutusta.

Valvomotuolit ja valvomotyön ergonomia

Valvomotuolit ovat työtuolien erityisalue. Valvomotyössä työntekijä joutuu viettämään istuma-asennossa jopa kokonaisia pitkiä työpäiviä putkeen. Siksi hyvä valvomotuoli suunnitellaan aivan erityisesti tukemaan pitkiä istumasessioita. Valvomotuolissa pitää olla tukevat käsinojat ja niskatuet, jotka mahdollistavat mukavan ja vaihtelevan istuma-asennon. Valvomotuolin pitää myös olla valmistettu kestävistä materiaaleista, sillä se on yleensä jatkuvassa, kovassa käytössä.

Hyvän valvomotuolin erikoisominaisuus on, jos sitä pystyy säätämään helposti uudestaan. Koska valvomotuolilla on usein monta käyttäjää työvuorosta toiseen, sen perusominaisuudet pitää pystyä virittämään aina uudestaan kullekin käyttäjälle sopivaksi ilman pitkällisiä testioperaatioita.

Työpöydän asettelu työergonomian näkökulmasta

Oikean kokoisen ja korkuisen työpöydän valitseminen on erittäin tärkeää toimistotyössä. Etenkin näytön ja näppäimistön sijoittaminen oikealle korkeudelle nähden kasvoihin ja käsivarsiin on ratkaisevan tärkeää niska- ja rannevaivojen ehkäisemiseksi.

Esimerkiksi näytön pitäisi olla noin 20 astetta silmien alapuolella ja 60-100 cm etäisyydellä kasvoista. Käsien pitää päästä lepäämään rennosti näppäimistön päällä ilman, että ranteita joutuu taivuttamaan. Kyynärvarret tuetaan työpöydän pintaan.

Huomaa, että työpöytä pitää valita työntekijän mittoja silmällä pitäen. Vääränkorkuisen työpöydän heikkouksia ei voi oikeastaan paikata toimistotuolin säädöillä, kuten usein on tapana. Työtuolin korkeus pitää säätää juuri oikein työntekijän kehon mittoja vastaamaan ja tästä poikkeaminen heikentää heti työergonomiaa.

Sähköpöytä auttaa vaihtelemaan asentoa

Istumisen aiheuttamia terveyshaittoja voi torjua vaihtelemalla työpisteen mallia istumatyöpisteen ja seisomatyöpisteen välillä. Käytännössä tämän mahdollistaa säädettävä sähköpöytä ja riittävän laajoilla säädöillä varustettu toimistotuoli. Työpäivän voi aloittaa asettamalla sähköpöytä oikealle korkeudelle istumatyötä varten ja lounaan jälkeen pöydän voi korottaa seisomatyöhön sopivaksi. Tämä vähentää huomattavasti istumisen aiheuttamaa rasitusta ja vähentää kroonisten vammojen todennäköisyyttä.

Huomaa, että sähköpöydän rinnalle voi hankkia seisomiseen soveltuvan toimistotuolin. Tällainen työtuoli voidaan säätää kyllin korkeaksi, että se tukee seisomakorkeudella työskentelevän henkilön ryhtiä.

Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Email this to someone