Superpesis kausi 2023 -opas

Kuumaakin kuumempi Superpesiskausi alkaa lauantaina 22.4.23 Espanjan Aurinkorannikolta. Espanjan Aurinkorannikolla järjestettävä Fugepesis on järjestyksessään jo viides. Katsojien iloksi tämä kauden avaus nähdään myös osana viikonlopun televisiotarjontaa, sillä naisten ottelu tullaan näyttämään suorana JIM-kanavalla ja miesten ottelu nähdään suorana 23.4.23 Neloselta.

Lauantain 22.4.23 avausottelussa Elolan stadionilla kohtaavat naisten Superpesiksen viime kaudella 2022 pronssille jäänyt Lapuan Virkiä sekä vahvaa nousua kausi kaudelta tehnyt Pohjois-Karjalan mahti, Joensuun Maila. Ottelu on nähtävissä sekä JIM-kanavalta klo 13.55 (Suomen aikaa) alkaen. Miesten sarja-avauksessa 23.4.23 vastakkain pelaavat Etelä-Karjalan Redsit, eli Imatran Pallo-Veikot ja Hyvinkään Tahko. Ottelu nähdään ennakkostudioineen Nelosella klo 13.30 (Suomen aikaa) alkaen. Sekä naisten että miesten ottelut näkee suorana myös Ruudusta.

Superpesis-kaudesta 2023 on tulossa kerrassaan jännittävä. Nappaa tästä kausioppaasta kaikki tarvittava tieto ja nauti matkasta Superpesiksen parissa.

Superpesis Kausi 2023

Superpesiksen kotimaan kausi käynnistyy muutama viikko vapun jälkeen eli 11.5.23, miesten ottelulla, jossa vastakkain asettuvat Vimpelin Veto ja Alajärven Ankkurit. Superpesis-ottelut pelataan naisten ja miesten sarjassa.

Naisten Superpesis

Superpesis-sarja on perustettu vuonna 1989 ja Naisten Superpesis on naisten pesäpallon pääsarjataso Suomessa. Aiemmin pesäpalloa pelattiin SM-sarja -nimen alla. Superpesiksen alempia sarjoja ovat sekä naisten että miesten osalta Ykköspesis, Suomensarja sekä alueelliset Maakuntasarjat.

Naisten pesäpallon mestaruudesta on sarjamuotoisesti pelattu vuodesta 1955 lähtien. Pesäpallon runkosarjassa pelataan yhteensä 110 ottelua.

Jokaisessa joukkueessa on kymmenen pelaajaa, jotka pelaavat kaksinkertaisen runkosarjan. Tämän lisäksi pelataan viiden joukkueen lisälohkot yksinkertaisena sarjana. Täten jokaiselle joukkueelle kertyy runkosarjassa 22 ottelua. Lisälohkot jaetaan A- ja B-lohkoon, joihin joukkueet on jaettu seuraavasti:

A-lohko

  • Pori
  • Lapua
  • Seinäjoki
  • Turku
  • Rauma

B-lohko

  • Jyväskylä
  • Lappeenranta
  • Siilinjärvi
  • Viinijärvi
  • Ylihärmä

Runkosarjan kahdeksan parasta joukkuetta kohtaavat toisensa pudotuspeleissä puolivälierissä. Puolivälierien voittajat taas kohtaavat toisensa välierissä, joiden voittajat pääsevät finaaliin. Finaalissa ratkaistaan Suomen mestaruus. Kaikki välierät ja finaali pelataan paras viidestä -systeemillä eli jatkoon pääsee aina kolme voittoa pelannut joukkue. Pronssiottelut pelataan paras kolmesta -systeemillä eli voittaja selviää kahdella voitolla.

Naisten joukkueet kaudella 2023 kotiareenoineen

  • Fera: Rauma, Topteam-Areena
  • Haminan Palloilijat: Hamina, Vallikenttä
  • Hyvinkään Tahko: Hyvinkää, Pihkala
  • Joensuun Maila: Joensuu, Kerubi Stadion
  • Kempeleen Kiri: Kempele, Sarkkiranta
  • Kirittäret: Jyväskylä, Hippos
  • Lapuan Virkiä: Lapua, Lukkarila
  • Mailattaret: Vaasa, Hietalahden pesäpallostadion
  • Manse PP: Tampere, Kaupin pesäpallostadion
  • Porin Pesäkarhut: Pori, Porin pesäpallostadion
  • Roihuttaret: Helsinki, Roihuvuoren pesäpallokenttä
  • Seinäjoen Maila-Jussit: Seinäjoki, Seinäjoen pesäpallostadion

Miesten Superpesis

Myös miehillä Superpesis on Suomen pesäpallon korkein sarjataso ja se perustettiin jo vuonna 1989. Sarjassa pelaa yhteensä 13 joukkuetta ja se toimii Suomen Pesäpalloliiton ohjauksessa.

Miesten joukkueet kaudella 2023 kotiareenoineen

  • Alajärven Ankkurit: Alajärvi, Kitron pesäpallostadion
  • Hyvinkään Tahko: Hyvinkään Tahko, Pihkalan pesäpallostadion
  • Imatran Pallo-Veikot: Imatra, Ukonniemen pesäpallostadion
  • Joensuun Maila: Joensuu, Mehtimäen pesäpallostadion
  • JymyJussit: Seinäjoki, Seinäjoen pesäpallostadion
  • Kempeleen Kiri: Kempele, Sarkkirannan pesäpallostadion
  • Kiteen Pallo: Kitee, Rantakenttä
  • Koskenkorvan Urheilijat: Ilmajoki, Koskenkorvan pesäpallostadion
  • Kouvolan Pallonlyöjät: Kouvola, Kouvolan pesäpallostadion
  • Manse PP: Tampere, Kaupin pesäpallostadion
  • Pattijoen Urheilijat: Raahe, Rännärin pesäpallostadion
  • Sotkamon Jymy: Sotkamo, Hiukan pesäpallostadion
  • Vimpelin Veto: Vimpeli, Saarikenttä

Mistä voi seurata Superpesistä 2023?

Sanotaan, että urheilu on parasta paikan päällä, mutta Superpesiksen fiilikseen pääsee hyvin kiinni myös kotisohvalta tai omasta kisastudiosta käsin. Neloskanavan Ruutu näyttää tälläkin kaudella 2023 kaikki Superpesiksen ottelut suorana. Mukaan ohjelmatarjontaan mahtuu noin 70 päälähetystä monikameratuotantona. Loput ottelut näkee suorana Ruudun fanikameratoteutuksina.

Kuten alussa totesimme, Superpesis-kausi aloitetaan Fuengirolassa jo vappua edeltävänä viikonloppuna sekä naisten että miesten otteluilla. Ruutu näyttää myös nämä ottelut päälähetyksinään, kaikille Superpesiksen ystäville. Koko upean tulevan kauden otteluista on luvassa taas jännittäviä paikallispelejä, ennakoituja kärkikamppailuja sekä teemaotteluita.

Viime kausilta tutut Supermaanantai-ottelut ovat myös mukana päälähetyskattauksessa Ruudussa. Supermaanantait pitävät sisällään ainoastaan Superpesis-otteluita.

Superpesikseen on tulossa todella raikas ja kiinnostava kausi, josta kenenkään ei tule jäädä paitsi. Tähän kauteen panostetaan myös ohjelmallisesti isosti, koska Superpesiksen otteluita tullaan näkemään kattavasti myös YLE:n kanavilla. Ruudun kotimaan kauden päälähetykset käynnistyvät heti ensimmäisestä pelistä 11.5.23 Vimpelistä ja naisten Superpesis-ottelut käynnistyvät 13.5.23 Tampereella.

Tässä kooste runkosarjan varmistetuista päälähetyksistä:

Huhtikuu

  • 22.4.23 klo 14:00 Lapuan Virkiä‒Joensuun Maila
  • 23.4.23 klo 14:00 Imatran Pallo-Veikot‒Hyvinkään Tahko

Toukokuu

  • 11.5.23 klo 18:00 Vimpelin Veto‒Alajärven Ankkurit
  • 13.5.23 klo 15:00 Manse PP, Tampere‒Sotkamon Jymy
  • 15.5.23 klo 18:00 Koskenkorvan Urheilijat‒Kempeleen Kiri
  • 16.5.23 klo 18:00 Joensuun Maila‒Kiteen Pallo -90
  • 18.5.23 klo 18:00 Manse PP, Tampere‒Jyväskylän Kirittäret
  • 22.5.23 klo 18:00 Fera, Rauma‒Jyväskylän Kirittäret
  • 24.5.23 klo 18:00 Hyvinkään Tahko‒Seinäjoen JymyJussit
  • 26.5.23 klo 18:00 Roihuttaret, Helsinki‒Haminan Palloilijat
  • 29.5.23 klo 18:00 Kiteen Pallo -90‒Sotkamon Jymy
  • 31.5.23 klo 18:00 Lapuan Virkiä‒Kempeleen Kiri

Kesäkuu

  • 1.6.23 klo 18:00 Vimpelin Veto‒Manse PP, Tampere
  • 5.6.23 klo 18:00 Seinäjoen Maila-Jussit‒Manse PP, Tampere
  • 8.6.23 klo 18:00 Pattijoen Urheilijat, Raahe‒Imatran Pallo-Veikot
  • 9.6.23 klo 18:00 Kouvolan Pallonlyöjät‒Hyvinkään Tahko
  • 12.6.23 klo 18:00 Imatran Pallo-Veikot‒Kouvolan Pallonlyöjät
  • 14.6.23 klo 18:00 Pesäkarhut, Pori‒Jyväskylän Kirittäret
  • 16.6.23 klo 18:00 Manse PP, Tampere‒Vimpelin Veto
  • 17.6.23 klo 17:00 Haminan Palloilijat‒Lapuan Virkiä
  • 19.6.23 klo 18:00 Alajärven Ankkurit‒Manse PP, Tampere
  • 20.6.23 klo 18:00 Kempeleen Kiri‒Seinäjoen Maila-Jussit
  • 21.6.23 klo 18:00 Sotkamon Jymy‒Vimpelin Veto
  • 27.6.23 klo 18:00 Koskenkorvan Urheilijat‒Imatran Pallo-Veikot
  • 28.6.23 klo 18:00 Pesäkarhut, Pori‒Fera, Rauma
  • 29.6.23 klo 18:00 Joensuun Maila‒Sotkamon Jymy
  • 30.6.23 klo 18:00 Roihuttaret, Helsinki‒Mailattaret, Vaasa

Heinäkuu

  • 3.7.23 klo 18:00 Jyväskylän Kirittäret‒Pesäkarhut, Pori
  • 5.7.23 klo 18:00 Kempeleen Kiri‒Manse PP, Tampere
  • 6.7.23 klo 18:00 Seinäjoen JymyJussit‒Alajärven Ankkurit
  • 7.7.23 klo 18:00 Kouvolan Pallonlyöjät‒Joensuun Maila
  • 10.7.23 klo 18:00 Vimpelin Veto‒Hyvinkään Tahko
  • 11.7.23 klo 18:00 Kiteen Pallo -90‒Imatran Pallo-Veikot
  • 12.7.23 klo 18:00 Pesäkarhut, Pori‒Lapuan Virkiä
  • 13.7.23 klo 18:00 Joensuun Maila‒Hyvinkään Tahko
  • 15.7.23 klo 15:00 Mailattaret, Vaasa‒Hyvinkään Tahko
  • 17.7.23 klo 18:00 Joensuun Maila‒Lapuan Virkiä
  • 18.7.23 klo 18:00 Sotkamon Jymy‒Kempeleen Kiri
  • 20.7.23 klo 18:00 Kiteen Pallo -90‒Koskenkorvan Urheilijat
  • 21.7.23 klo 18:00 Kouvolan Pallonlyöjät‒Vimpelin Veto
  • 24.7.23 klo 18:00 Sotkamon Jymy‒Joensuun Maila
  • 26.7.23 klo 18:00 Seinäjoen Maila-Jussit‒Jyväskylän Kirittäret
  • 28.7.23 klo 18:00 Pesäkarhut, Pori‒Manse PP, Tampere
  • 31.7.23 klo 18:00 Seinäjoen JymyJussit‒Kouvolan Pallonlyöjät

Elokuu

  • 4.8.23 klo 18:00 Sotkamon Jymy‒Manse PP, Tampere
  • 7.8.23 klo 18:00 Kempeleen Kiri‒Pattijoen Urheilijat, Raahe
  • 10.8.23 klo 18:00 Viimeisen kierroksen ottelu – miehet
  • 13.8.23 klo 17:00 Viimeisen kierroksen ottelu – naiset

Ohjelmatietoihin saattaa toki tulla kauden aikana muutoksia, mutta Ruutu ja YLE:n kanavat ilmoittavat mahdollisista muutoksista omilla kanavillaan ja ohjelmatiedoissa reaaliajassa. Nyt kannattaa vaikka tulostaa keittiön seinään tästä ottelukalenteri kauden aikajanakammaksi ja ostaa mikropopparit valmiiksi. Kohta lyödään ja lujaa!

Kerrataanpa vielä pesäpallon sääntöjä, jotta jokaisen on mukavampaa seurata ottelua täysin rinnoin alusta lähtien.

Superpesiksen säännöt

Pesäpallo on tunnetusti Suomen kansallispeli ja yksinkertaiset, mutta kattavat pelisäännöt ovat sen yleinen perusta. Laji on pysynyt perusideologialtaan samanlaisena jo 100 vuoden ajan, mutta sääntötekstejä on ajan myötä tarkennettu, selkeytetty ja johdonmukaistettu.

Vaikka puhumme Superpesiksestä, niin pesäpallon säännöt ovat aina samat perinteiset. Pesäpallon säännöt voidaan kaikessa yksinkertaisuudessaan tiivistää näin: pesäpallo on kahden joukkueen välinen mailapeli, jossa tarkoitus on lyödä juoksuja omilla sisävuoroilla ja estää ulkovuorolla vastustajaa lyömästä juoksuja.

Ulkovuorossa olevat ulkopelaajat ryhmittäytyvät kentälle omille paikoilleen, kun sisävuorossa olevat sisäpelaajat lyövät palloa vuorollaan. Yksi ulkopelaajista toimii aina syöttäjänä eli lukkarina. Sisävuorossa oleva pelaaja saa juoksun, kun hän on kiertänyt kaikki kolme pesää ja palannut kotipesään.

Jos kolme sisäpelaajaa palaa tai sisäjoukkue ei ole saanut vaadittavaa määrää juoksuja vuoronsa aikana, seuraa vuoronvaihto. Palotilanne syntyy, jos sisäpelaaja ei ole ehtinyt juoksemalleen pesälle riittävän ajoissa, eli pesässä ollut ulkopelaaja on saanut pallosta kopin. Tätä nähdään usein etenkin ykköspesällä.

Joukkueet vuorottelevat sisä- ja ulkovuoroja. Molempien joukkueiden tavoitteena on tehdä mahdollisimman monta juoksua omalla vuorollaan. Saatujen juoksujen määrä ratkaisee jakson voiton ja voitettujen jaksojen määrä ratkaisee ottelun voiton.

Superpesiksen pääsarjaottelu koostuu perinteisesti kahdesta neljän vuoroparin jaksosta, mutta lisäksi mahdollisessa tasatilanteessa pelattavista supervuoroparista ja kotiutuskilpailusta.