Etusivu » Sijoittaminen » Tanska sijoituskohteena

Tanska sijoituskohteena

Tanska on kuningaskunta ja parlamentaarinen perustuslaillinen monarkia. Se on yksi maailman vanhimmista monarkioista, koska se juuret ajoittuvat vuoteen 1849. Tanska sijaitsee Pohjois-Euroopassa ja on yksi Pohjoismaista Ruotsin, Norjan, Suomen ja Islannin kanssa. Pohjoismaihin kuuluvat myös Tanskan itsehallinnolliset alueet, Färsaaret ja Grönlanti, Norjan Huippuvuoret ja Jan Mayen, sekä Suomen autonominen maakunta Ahvenanmaa. Pohjoismaissa asuu yhteensä noin 30 miljoonaa ihmistä. Tanskan pääkaupunki on Kööpenhamina.

Tanska on pinta-alaltaan pienin Pohjoismaista (kun Tanskalle kuuluvaa Grönlantia ei lasketa), mutta ei suinkaan vähäisin. Sillä on hyvä sijainti ja monimuotoiset kauppayhteydet moniin maihin. Sen eteläpuolella sijaitsee Euroopan suuri talousmahti Saksa. Tanskan ja Ruotsin välinen yhteys on vain Juutinrauman salmen mittainen. Maiden välille onkin rakennettu siltatunneli, jotta kulkuyhteydet hyvät naapuruussuhteet omaavilla mailla ja niiden asukkailla olisivat mahdollisimmat hyvät. Tanskaa ympäröivät Itämeri ja Pohjanmeri.

Tanska on äärimmäisen tiheään asuttu maa. Siellä asuu noin 5,9 miljoonaa ihmistä. Tanska käsittää suurimman osan Jyllannin niemimaasta sekä noin 480 saarta, joista yli 70 tiedetään olevan asuttuja. Vaikka Tanska on pitkälle teollistunut maa, se on myös perinteinen maatalousmaa, joka tuottaa sianlihaa ja maitotuotteita. Tanska on yksi maailman vauraimmista ja kehittyneimmistä maista. Se on myös Europan unionin jäsen.

Tanska sijoituskohteena

Tanskan teollistunut markkinatalous on suurilta osin ulkomailta tuotujen raaka-aineiden ja kansainvälisen kaupan ansiota. Maan valuuttakurssi on pysynyt vakaana 1980-luvulta asti. Sen valuutta, Tanskan kruunu, on ollut käytössä jo vuodesta 1874. Tanskan kruunu on sidoksissa euroon. Vaikka Tanskan talous täyttää kaikki EMU:n eli talous- ja rahaliiton kriteerit, se on yksi harvoista Euroopan unionin maista, joka käyttää rahayksikkönä muuta kuin euroa.

Tanskan sanotaan olevan maailman korruptoitumattomin maa. Sen luottoluokitus on huippuluokkaa ja valtion nettovelka on vähäinen. Jo vuosien ajan työntekijöiden oikeudet ovat toteutuneet Tanskassa paremmin kuin missään muualla. Tanskan omaisuudensuoja on erittäin vahva. Sen talous on avoin kansainväliselle ulkomaankaupalle ja ylikansallisille sijoituksille. Tanskassa on myös hyvät työllistymismahdollisuudet ja voimakasta talouskasvua, koska työmarkkinoiden ja pääomamarkkinoiden sääntely ovat poikkeuksellisen vähäistä verrattuna muihin talouden osa-alueisiin.

Tanskan verotus on Euroopan korkeinta, jopa autovero on suurempi kuin Suomessa. Vaikka Tanskassa on hyvin liberaali talouspolitiikka, maa sääntelee hyvin voimakkaasti eri osa-alueilla, kuten vuokra-asumisessa, kauppojen aukioloajoissa sekä kaavoitusasioissa. Siellä muun muassa rajoitetaan ostoskeskusten rakentamista, toisin kuin muissa Pohjoismaissa.

Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan maan BKT eli bruttokansantuote oli vuonna 2021 noin 396 miljardia USD (Yhdysvaltain dollaria). Asukasta kohden laskettu BKT oli ostovoimakorjattuna korkeampi kuin Suomen ja Ruotsin, mutta matalampi kuin Norjan.

Tanskalaiset osakkeet

Sanotaan, että Tanskaan sijoittaminen on kannattavaa. Tanskassa suurin osa yrityksistä on globaaleja markkinajohtajia. Kun sijoitat Tanskaan, sijoitat samalla innovatiivisiin ja globaalisti arvostettuihin yrityksiin, joilla katsotaan olevan vakavarainen tulevaisuus. Esimerkkejä tällaisista yrityksistä ovat muun muassa Vestas, Ørsted, Demant, GN Store Nord, Novozymes sekä Chr. Hansen.

Jos mielit pohjoismaisille osakemarkkinoille ja/tai Tanskan pörssiin, ota seurantaan ainakin nämä hyvän kasvupotentiaalin omaavat vakavaraiset yritykset:

  • lääketeollisuusyritys Novo Nordisk
  • liikepankki Danske Bank
  • tuuliturbiinien valmistaja Vestas Wind Systems
  • lentoyhtiö Scandinavian Airlinesin emoyhtiö SAS AB
  • monikansallinen sähköyhtiö Ørsted
  • bioteknologiayritys Bavarian Nordic
  • kuljetus- ja logistiikka-alan pörssiyritys DSV Panalpina
  • bioteknologia-alan yritys Genmab
  • sairaaloille ja pelastuspalveluille kertakäyttöisiä endoskooppiratkaisuja, diagnostisia ja elämää tukevia laitteita kehittävä, valmistava ja markkinoiva yritys Ambu
  • maailmanlaajuinen lääkeyhtiö H. Lundbeck A/S

Nämä yritykset sopivat erityisesti pitkäaikaiseen sijoittamiseen.

Katso suosituimmat tanskalaiset osakkeet Nordnetissa.

Tanskan talous

Tanska on pitkälle teollistunut maa. Maatalous ei enää kannata, vaan teollisuus ja palvelut tuottavat noin 90 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Tanska on äärimmäisen suuri sianlihan ja maidon tuottajamaa. Maatalous perustuu nykyisin lähinnä tuottajaosuuskuntien toimintaan. Yli 90 prosentin markkinaosuus turkisten, voin, maidon ja perunatärkkelyksen tuotannosta tulee tuottajaosuuskunnilta. Merkittävimmät vientituotteet muun muassa Saksaan Ruotsiin ja Iso-Britanniaan ovat koneet, lääkkeet, huonekalut ja elintarvikkeet, erityisesti liha-, kala- ja maitotuotteet.

Maan tärkeimpiä teollisuustuotteita ovat tuuliturbiinit, lääkkeet, koneet ja elintarvikkeet. Myös rakentaminen on hyvin tärkeä teollisuudenala Tanskalle. Tanska on myös maailman suurin kuulolaitteiden valmistaja. Se on ollut maailman johtavia tuulivoimamaita jo 1970-luvulta lähtien. Tanska on tukenut tuulivoima­teollisuutta aina ja tanskalaisilla yrityksillä on hallussaan kolmannes maailman tuulivoimala­markkinoista.

Tanskan tärkeimmät pörssit

Toisin kuin monet muut EU-maat, liittyessään Euroopan unionin jäseneksi Tanska päätti säilyttää oman rahayksikkönsä. Sen rahayksikkö on Tanskan kruunu. Se on myös Tanskaan kuuluvien Grönlannin ja Färsaarten rahayksikkö. EU-mailla on oikeus neuvotella itselleen vapautus jonkin alan EU-lainsäädännön soveltamisesta.

Tanskan pörssi ‒ Kööpenhaminan pörssi

Kööpenhaminan pörssi (The Copenhagen Stock Exchange, CSE) on Pohjoismaiden vanhin pörssi ja kansainvälinen kauppapaikka tanskalaisille arvopapereille. Se on perustettu vuonna 1808. CSE on yksi OMX pörsseistä. Se on perustettu vuonna 2003 ja helmikuusta 2008 lähtien se on kuulunut NASDAQ OMX -ryhmään.

Kööpenhaminan pörssi kuuluu Nasdaqiin. Nasdaq Inc. on maailman johtava, 3 900 listautunutta yritystä käsittävä, kaupankäynti-, selvitys-, pörssiteknologia-, arvopapereiden listaus-, markkinainformaatio- ja listayhtiöpalveluiden tarjoaja.

Tanskan talous on yksi maailman toimivimmista ja kehittyneimmistä talouksista. Yksityissijoittamisella on Tanskassa pitkät perinteet ja tanskalaisia kannustetaan sijoittamaan myös itsenäisesti.

Nasdaq Nordic koostuu pohjoismaisista pörsseistä (Helsinki, Kööpenhamina, Tukholma, Islanti, Tallinna, Riika ja Vilna). Kööpenhaminan pörssi on auki arkisin 9:00– 17:00 (Tanskan aikaa). Pörssin seuratuimpia indeksejä: OMXC20CAP, OMXC20, OMXCPI.

Katso markkinakatsaus Tanskan osakkeista.

Sijoittaminen Tanskaan

Tanska on Pohjolan eteläisin valtio, merien ympäröimä, tiheästi asuttu, pieni ja tuhansia kilometrejä rantaviivaa omaava maa. Tanskan merkittävimmät luonnonvarat ovat öljy, maakaasu ja kala. Tanska pystyy täyttämään osan omista energiantarpeistaan muun muassa Pohjanmerestä löytyvillä laajoilla öljy-ja kaasuesiintymillä.

Tanskalaisille yrityksille on tunnusomaista, että ne ovat omalla alallaan globaaleja markkinajohtajia. Tanskalaiset osakkeet tarjoavat yleisesti pitkällä aikavälillä tasapainoisen sijoituksen. Sijoittajat vertaavat näitä osakkeita globaaleihin indekseihin ja yhtiöihin. Tanskalaiset osakkeet ovat nykyään ja ovat olleet jo monen vuoden ajan kalliita, mutta sille on perusteensa. Tanskalaisilla yrityksillä on kyky tehdä tuottoa sijoittajille.

Lue asiantuntijan vinkit sijoittamiseen.

Tanska – ETF-rahastot

Mikä on ETF? Exchange Traded Fund on indeksirahasto, jonka osuuksilla käydään kauppaa erityisesti ulkomaisissa pörsseissä. Indeksirahastossa käydään kauppaa samaan tapaan kuin osakkeilla. ETF-rahastot ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon sijoittajien keskuudessa, koska se tarjoaa myös piensijoittajille useita tuottavia sijoituskohteita.

Tanskalaisiin yrityksiin ja niiden tulokseen vaikuttavat paljolti myös se, mitä tapahtuu Tanskan rajojen ulkopuolella. Maailmanmarkkinat, konfliktit ja erimaiden kauppasodat, vaikuttavat myös siihen, miten tanskalaiset yritykset toimivat ja pärjäävät globaaleilla markkinoilla. Tanskan sanotaan olevan yksi avoimimmista talouksista. Kansainvälinen kauppa hyödyttää Tanskaa ja päinvastoin muita maita.

Näin pääset alkuun Tanskan osakemarkkinoilla

Laadi itsellesi sijoitussuunnitelma ja luo itsellesi tavoitteet, mitä sijoituksillasi tavoittelet, millä budjetilla ja haetko enemmän lyhyen ajan vai pitkän aikavälin sijoituksia. Mitä paremmin tunnet omat taloudelliset tavoitteesi ja riskinsietokykysi, voit harkita sijoittamista ja sijoitusten hajauttamista.

Eri toimialat ja aiheet sijoituskohteina
Arvoyhtiöt Aseteollisuus Aurinkoenergia Autoteollisuus Avaruusteknolgia
Biotech Bitcoin (BTC) Clean Energy Crypto-ETF Digitalisaatio
Elektroniikkateollisuus Elintarviketeollisuus Energia Esports & Gaming Ethereum (ETH)
Fintech Hyödykkeet Ilmastonmuutos Infrastruktuuri Internet
Jalometallit Joukkolainat Joukkorahoitus Kaasuteollisuus Kaivosteollisuus
Kannabisosakkeet Kasvuyhtiöt Kemianteollisuus Kiinteistötekniikka Kiinteistöyhtiöt
Konepajat Kryptovälittäjät Kuljetus- ja logistiikka Kulta Kuluttajatuotteet
Kybeturvallisuus Lentoyhtiöt Listaamattomat yhtiöt Listautumisannit Litium-/Akkuteknologia
Loma-asunnot Luksustuotteet Luonnonvarat Lääketeollisuus Maailman suuryhtiöt
Maatalous Matkailu ja turismi Meriteollisuus Metaverse Metsä
Mikro- ja pienyhtiöt Milleniaalit NFT Pankki- ja finanssiala Paperi- ja metsäteollisuus
Perusteollisuus PK-yritykset Puhdas vesi Puolijohdeteknologia Raaka-aineet
Rahoituspalvelut Rakennusala Ravintolat ja hotellit Robotiikka ja automaatio Ruokatuotanto
Sosiaalinen media Syntiosakkeet Teknologia Teknologiajätit Tekoäly (AI)
Telecom ja media Teollisuustuotteet Terveydenhuolto Tietoliikennepalvelut Toimitilat ja liikekiinteistöt
Tuulivoima Uhkapeliala Uraani ja ydinvoima Valmistava teollisuus Valtionyhtiöt
Verkkokaupat Vertaislainat Vety Väestön ikääntyminen Vähittäiskauppa
Yleishyödylliset palvelut Yrityslainat Öljy Muoti- ja vaateteollisuus  
Maat ja alueet sijoituskohteina
Afrikka Australia Brasilia Espanja Etelä-Korea
Indonesia Intia Italia Japani Kiina
Norja Ranska Ruotsi Saksa Singapore
Sveitsi Taiwan Tanska Thaimaa Turkki
Vietnam Viro Lontoon pörssi New Yorkin pörssi NASDAQ-pörssi
Etelä-Amerikka Kaakkois-Aasia Kaukoitä Kehittyvät markkinat Lähi-itä
Latinalainen Amerikka Tyynenmeren alue
Sijoittamisen sanasto ja oppaat
Arvo-osuustili Asuntosijoittaminen ETF-rahastot Forex-CFD Impact Investing
Inflaatio Kansainväliset osakkeet Kiinteistösijoittaminen Korkoa korolle Korkorahastot
Lapselle säästäminen Osakerahastot Osakesäästötili Osakesijoittaminen Osinkokalenteri
Pörssiosakkeet Puskurirahasto Rahamarkkinarahastot Rahastosijoittaminen Stagflaatio
Valtion obligaatiot Valuutta ETF Valuuttakurssit Yhdistelmärahastot