Pörssisähkön hinta | 7 vuorokauden keskiarvo | 28 vuorokauden keskiarvo |
---|---|---|
0,63 snt/kWh | 0,2 snt/kWh | 5,23 snt/kWh |
Esittelyssä Fortum sähkösopimukset
Fortum on yksi Suomen suosituimmista ja käytetyimmistä sähköyhtiöistä. Tutustu Fortumin kattavaan palveluvalikoimaan alapuolelta.
Fortum on yksi Suomen suosituimmista ja käytetyimmistä sähköyhtiöistä. Tutustu Fortumin kattavaan palveluvalikoimaan alapuolelta.
Fortum yhtiönä
Vuonna 2019 yli 5 miljardin liikevaihdon tehnyt Fortum on energia-alan jättiläinen, jonka päätoiminta painottuu yli 10 maan markkinalle, joilla se palvelee yli 2,5 miljoonaa asiakasta.
Baltian maiden ja Saksan lisäksi tärkeitä markkina-alueita ovat myös Venäjä ja Intia. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Espoossa.
Sähkön toimituksen ohella yhtiön ydintoimintaan kuuluvat järkevään asumiseen liittyvät ratkaisut kuten jäähdytys- ja lämmitysjärjestelmien tuottaminen.
Fortum tarjoaa yksityishenkilöille Charge & Drive -palvelua sähköautoilua varten, aurinkopaneelijärjestelmiä sekä energialaitoksille erilaisia tuotteita ja palveluita.
Valtion omisteisen Fortumin osakkeet ovat yksi omistetuimpia osakkeita Helsingin pörssissä ja viime vuosien Uniper-yrityskauppojen myötä Fortumista tuli Suomen suurin yhtiö.
Löydä edullisin Fortumin sähkösopimus
Summarumin kautta löydät kilpailuttamisen avulla nopeasti sen sinulle sopivan Fortumin sähkösopimuksen. Selkeän hakemuksen täyttäminen vie vain hetken aikaasi ja voit uuden sopimuksen avulla säästää tuntuvasti sähkökuluissasi.

Kilpailuta sähkösopimus Fortumilta
Fortumin sähkösopimus on helppo tehdä sähkövertailumme kautta, Fortumin verkkosivujen kautta tai Fortumin myyntipisteillä suoraan myyjien kautta, jotka tarjoavat sähköä ajankohtaisten tarjousten kera.
Fortumin sivuilta löytyvän Sähköapurin avulla voi myös vertailla, miten heidän sopimuksensa eroaa keskenään. Viisivaiheisessa kyselyssä kysytään käyttökohdetta ja muita oleellisia sähkösopimukseen liittyviä tietoja. Fortumin sähköapuri auttaa valitsemaan sähkön eri alkuperien sekä erilaisten hinnoitteluvaihtoehtojen väliltä, jotta asiakas saa juuri itsensä näköisen sopimuksen.
Tee sähkövertailu ja kilpailuta sähkösopimus helposti
Sähkösopimuksen valinnan helpottamiseksi me tarjoamme palvelua, jolla saat yhdellä lomakkeella monta sähkötarjousta. Olemme myös laatineet kattavan sähkösopimuksen valintaoppaan.
Suosittelemme siis seuraavaa: tee sähkövertailu ja kilpailuta sähkösopimus, sitten valitse itsellesi paras sähkösopimus ja säästät rahaa sähkölaskuissasi!
Tavoitat seuraavat sähkötoimijat palvelumme kautta
Sähkön alkuperä
Fortum haluaa tarjota asiakkailleen mahdollisuudet valita, millä tavoin sähkö tuotetaan omaan sähkösopimukseen. Alustavasti sähkösopimusten hinnoittelu sisältää 100% hiilidioksidivapaan sähkön, joka käytännössä tarkoittaa ydinvoimalla tuotettua sähköä.
Jokaiseen uuteen ja vanhaankin Fortumin sähkösopimukseen on valittavissa pienellä lisähinnalla vieläkin vihreämpiä vaihtoehtoja kuten täysin uusiutuva sähkö tai aurinkoenergia.
100% uusiutuva sähkö sisältää neljän eri tuotantomuodon sekoitusta. Näitä ovat aurinko-, vesi-, tuuli– ja bioenergia.
Yhtiön valikoimasta löytyy myös ympäristömerkittyä EKOenergiaa eli Suomen Luonnonsuojeluliiton sertifioimaa ja suosittelemaa ekotuulisähköä.
Yhtiön sähkön alkuperät varmennetaan Guarantee of Origin -menetelmän mukaisesti.
Millaisia sopimuksia Fortum tarjoaa?
Suomen kattavimmasta valikoimasta löytyy sähkösopimukset koteihin ja eri käyttökohteisiin.
Sähköapurin lisäksi sivuilla voi vertailla sopimuksia perinteisin keinoin, ja valikoimasta löytyy määräaikaisten ja toistaiseksi voimassaolevien sopimusten lisäksi joihinkin sopimuksiin on saatavilla sähköt + kotivakuutus -paketti.
Sopimusten hinnoittelussa vaihtoehtoina ovat pörssisähkö tai sitten asiakas voi valita sähköä kiinteään hintaan. Tässä on kerrottu sopimusten oleellisimmat piirteet.
Fortum Vakio S, M tai L
Tämä kiinteähintainen sopimustyyppi on Fortumin huolettomin sähkösopimus kerrostaloasuntoon tai rivitaloasuntoon, koska tiedät aina etukäteen paljonko tulet sähköstä maksamaan.
Sopimus valitaan sähkönkulutuksen perusteella, jonka jälkeen ei tarvitse maksaa kuin kuukausimaksua.
Kaikki Fortum Vakion sähkö on hiilivapaata eli toisin sanoen siinä on käytetty ydinvoimaa, ja pienellä lisämaksulla asiakas voi vaihtaa sähkön alkuperäksi täysin uusiutuvan vaihtoehdon.
Fortum Takuu
Määräaikainen sähkösopimus, jossa sähkölle on tehty hintatakuu eli se on sama koko sopimusajan. Sähkölasku muodostuu pienestä kuukausimaksusta ja sähkön kulutuksen määrästä.
Fortum Takuu -sopimusten sähkö on 100% hiilidioksivapaata, ja lisäpalveluna on valittavana täysin uusiutuva tai aurinkosähkö.
Kuten Fortum Vakio, myös Fortum Takuu auttaa suunnittelemaan tulevaisuuden kuluja etukäteen, ja mikäli haluaa joustavuutta sopimukseen, voi valita lisäpalveluna Takuu+Vaihtotakuu -paketin.
Fortum Vakaa
Jatkuvasti voimassaolevassa Fortum Vakaa-sopimuksessa tarkistetaan sähkön tuntihinta puolivuosittain ja lasku muodostuu kulutuksen lisäksi pienestä kuukausimaksusta. Turvallinen vaihtoehto asiakkaalle, joka haluaa samalla huolettomuutta.
Sähkön alkuperä huomioi myös ilmaston, ettei sopimukseen valittu sähkö lisää ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Mahdollisuus myös valita täysin uusiutuva sähkö.
Fortum Tarkka
Määräaikainen sopimus, joka seuraa sähköpörssin hintavaihteluita tunneittain. Voit itse seurata tuntikohtaisia sähkön hintoja helposti netistä tai Oma Fortum -sovelluksesta.
Tarkka-sopimuksen avulla voit säästää rahaa käyttämällä sähköä juuri edullisimpien tuntien aikaan. Lasku koostuu perusmaksusta, pienestä välitypalkkiosta ja sähköpörssin mukaisesta hinnasta, johon lisätään arvonlisävero.
Sähkön alkuperän suhteen asiakkaalla on samat vaihtoehdot kuin muissakin Fortumin sopimuksissa.
Sähkön hintakehitys Suomessa


Sähkösopimus opiskelijalle
Fortum haluaa tarjota opiskelijoille alennettuun hintaan Fortum Vakio S-sopimusta pieneen kulutukseen. Sopimus sisältää hiilidioksidipäästötöntä sähköä eli se on tuotettu ydinvoimalla.
Sopimuksen voi pienellä lisämaksulla muuttaa vihreämmäksi valitsemalla täysin uusiutuvan sähkön alkuperän.
Kyseessä on jatkuva, kiinteähintainen, kuukausimaksulla toimiva sopimus, joka on tarkoitettu kerrostaloasuntoihin.
Fortumin sähkösopimus nuorelle
Olit sitten juuri omilleen muuttanut töiden tai opiskelujen perässä, Fortumilta löydät itsellesi juuri sopivan sähkösopimuksen. Fortum tarjoaa erikseen opiskelijoille Vakio S- sopimusta, mutta heidän valikoimastaan löytyy paljon hyviä vaihtoehtoja myös muiden nuorten tarpeisiin.
Yhteinen nimittäjä nuorilla ihmisillä usein on se, ettei sähkönkulutus kerrostalossa ole yleensä kovin suurta. Kerrostalon lämmitykseen menee huomattavasti vähemmän sähköä, mitä esimerkiksi omakotitalossa asumisessa kuluu. Toki omasta energian kulutuksesta tulee olla tietoinen ja järkevä myös ympäristöystävällisistä syistä.
Fortum tarjoaa monta hyvin helposti ennakoitavaa sähkösopimusta nuorille. Kun sähkölaskun suuruus on ennalta tiedossa, on omaa budjetointia ja kulutusta myös helpompi suunnitella. Monelle nuorelle sähkösopimuksen tekeminen voi olla varmasti haastavaa aluksi. Ei ole vielä selkeää tietoa tai arviota siitä paljonko sähkölaskut tulevat tulevaisuudessa olemaan. Siksi tämän kaltainen kiinteäkuukausihinta voi olla hyvä vaihtoehto ihan sen selkeyden kannalta.
Muita sähköön liittyviä artikkeleita
Fortumin palvelut
Suomen suurimpana energiayhtiönä yritys tarjoaa laajaa valikoimaa kuluttajille sekä yrityksille. Tuotteista ja palveluista on paljon tietoa yrityksen verkkosivuilla, mutta tässä ne tärkeimmät.
Palvelut kuluttajille
- Sähkösopimukset – Monenlaisiin koteihin ja erilaisiin tarpeisiin soveltuvat sopimukset tuovat sinulle mahdollisuuden pienentää omaa hiilijalanjälkeä ja tehdä vihreämpiä valintoja, sillä kaikkiin on valittavissa 100% uusiutuva sähkö.
- Sähköt + Vakuutus – Tämä kerrostaloasuntoon tarkoitettu kätevä paketti tarjoaa asiakkaalleen mahdollisuuden valita sähkönkulutuksensa perusteella kiinteähintaisen Vakio S-, M- tai L-sopimuksen sekä kolmesta eri tasosta kotivakuutuksensa kattavuuden. Vakuutusten hinnat ovat olleet 10-20€/kk ja koko paketin hinta lähtee noin 25 eurosta ylöspäin.
- Sähköautoilu – Fortumin Charge & Drive on palvelu, jolla asiakas voi maksaa sähköauton lataamisen niille tarkoitetuissa latauspisteissä. Latauspisteitä on ympäri Suomea ja uusia perustetaan jatkuvasti. Lisäksi Fortum tarjoaa koteihin ja taloyhtiöihin Kotilatauspaketteja, joiden hinnat sisältävät laitteiston ja asennuksen, käytöstä määräytyvän lataussähkön hinnan sekä huoltokustannukset.
- Aurinkopaneelit – Räätälöityjä aurinkopaneeliratkaisuja sekä mahdollisuuden myydä tuotettua aurinkosähköä Fortumille vaikka aurinkopaneelit olisikin ostettu joltakin toiselta toimijalta.
- Lämmitys – Erilaisia palveluita ja tuotteita yksityisasuntojen lämmitykseen, muun muassa kaukolämpöä Uudenmaan alueella.
- Identiteettisuoja – Fortum Identiteettisuoja on uusi palvelu, jolla asiakas minimoi ja ennaltaehkäisee identiteettivarkauden aiheuttamia haittoja. Kuukausimaksulla toimiva palvelu pyrkii turvaamaan, ettei asiakkaan henkiötietoja väärinkäytetä. Lisääntyvä verkkorikollisuus ja Vastaamon tapaus ovat olleet pinnalla, minkä vuoksi Fortum haluaa lisätä palveluvalikoimaansa. Ei edellytä Fortumin sähkösopimusta, mutta Identiteettisuojan kuukausimaksu voidaan liittää sähkölaskuun.
Yrityksille ja taloyhtiöille
Fortumin yritys- ja taloyhtiösähkösopimuksiin lukeutuu:
- Fortum Yritys Aktiivi
- Fortum Yritys Oiva
- Fortum Yritys Varma
- Fortum Yritys Tunti
Tarjolla on myös älykkäitä energiaratkaisuja, kuten leasing-periaatteella toimivia SolarPlus-aurinkopaneelisopimuksia yrityksille. Tarkempia tietoja Fortumin yrityssähköstä saa Fortum Yrityspalvelun kautta.
- Lämmitys- ja jäähdytysratkaisut – Uudenmaan alueelle Fortumilla on tarjolla Kaukolämpö, Lähikylmä ja Kaukokylmä -ratkaisut isompien kiinteistöjen lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä varten.
Miksi kilpailuttaa sähkösopimukset Summarumilla?
- Löydät kauttamme käyttöösi nykyistä edullisemman tai ekologisemman sähkösopimuksen
- Sähkösopimuksen kilpailuttamisella löydät lähes aina nykyistä paremman sähkösopimuksen
- Kilpailuttamalla sähkösopimuksen jokainen voi tehdä merkittävää säästöä
Fortum Fiksu Energianseuranta
Lämmitätkö talosi suorasähköllä? Jos vastauksesi on kyllä, niin lue tämä kappale tarkkaan.
Fortum Fiksu Energianseuranta on Fortumin lisäpalvelu, jolla seuraat reaaliaikaista energiankulutustasi älypuhelimeen asennettavalla mobiilisovelluksella. Fiksu Energianseuranta -appilla voit etäohjata lämminvesivaraajaasi sekä saat kattavan ympäristöraportin kulutuksestasi.
Palvelusta maksetaan kuukausittain noin viiden euron palvelumaksu, ja asennettavan laitteiston asennus noin sata euroa, jonka voi ilmoittaa kotitalousvähennyksinä verotuksessa.
Palvelun avulla seuraat energian kulutustasi ja voit optimoida vedenlämmityksen ja talouden energiapiikit edullisille tunneille, joten palvelu maksaa itsensä takaisin – samalla lisäät taloutesi energiatehokkuutta.
Osallistumalla kysyntäjoustoon eli sähköverkon kulutuspiikkien tasaamiseen mahdollistuu:
- Energianseuranta reaaliajassa – Reaaliaikainen energian seuranta kätevässä mobiilisovelluksessa, josta näkee kulutuksen jopa sekunnin tarkkuudella. Fortum Valpas energianseuranta on kätevä työkalu, mutta Fiksun avulla pystyt puuttumaan tilanteeseen heti ja tekemään muutoksia silloin hommat ovat käynnissä.
- Vesivaraajan etäohjaus – Etäohjaus mahdollistaa vesivaraajan energiankäytön optimoinnin etänä. Lämmityksen voi kääntää minimiin, silloin kun ette tarvitse lämmintä vettä. Runsaan käytön ajalle voit säätää tarpeen mukaan lisälämmitystä, niin esimerkiksi lämmin vesi ei pääse loppumaan, kun vieraat ovat kylässä.
- Kysynnänjouston vaikutukset ympäristöraportissa – Päivittäisestä raportista saat tiedon, millaiset vaikutukset päivittäin tekemillä energiavalinnoillasi on.
Kenelle Fortum Fiksu Energianseuranta sopii?
Fortum Fiksu Energianseuranta sopii sinulle, jos asut omakoti- tai rivitaloasunnossa, jossa on lämminvesivaraaja ja lämmitysmuotona on suorasähkölämmitys.
Haluatko osallistua kysyntäjoustoon ja ilmastotalkoisiin sekä löytää kotisi sähkösyöpöt? Samalla tulet säästäneeksi rahaa ja luontoa.
LUE MYÖS: Sähkösopimus omakotitaloon
Asiakaspalvelu
Fortum haluaa panostaa asiakaspalveluunsa, minkä vuoksi verkkosivut ovat rakennettu selkeiksi ja niillä on helppo navigoida.
Apuna asiakkaalla on myös Chat Bot, joka pystyy auttamaan muun muassa sopimus- ja laskutusasioissa 24/7. Yksityishenkilöille ja yrityspuolen asiakkaille on omat numeronsa.
Asiakaspalvelusivuilta löytyy myös yhtiön eri toimintojen asiakaspalvelunumerot, joiden kautta asiakkaan kysymyksiin vastataan. Yhteydenottolomakkeella voi vaivattomasti jättää myös yhteydenottopyynnön.
Sinua saattaisi kiinnostaa myös:
Pohtiessasi Fortumin sähkösopimusta sinun kannattaa kulujen kaventamisen yhteydessä ottaa kaikki hyöty irti myös muista palveluistamme – lähde nyt kilpailuttamaan tehokkaasti myös muita kulujasi kuten:
Lainojen kilpailuttaminen Asuntolainan kilpailuttaminenFortum – Yhteenveto
Fortum on Suomen suurin yritys ja yksi merkittävimmistä toimijoista energia- ja jätteenkierrätysalalla.
Suomen luotetuin sähköyhtiö kannustaa ihmisiä tekemään vihreämpiä valintoja, minkä vuoksi suuri osa Fortumin kuluttajille myymästä sähköstä on hiilidioksidivapaata sähköä.
Kaikkiin sopimuksiin on mahdollisuus valita täysin uusiutuva tai aurinko energia.
Tutustu muihin sähköyhtiöihin
3 sähkönsäästövinkkiä:
- Alenna huoneiden ja eri tilojen lämpötilaa
- Puhdista pölyt valaisimista ja vaihda valonlähteet ledeihin
- Pidä kodinkoneet puhtaina ja sulje aina ne laitteet, joita et käytä