Etusivu » Matkailu » Äkkilähdöt

Äkkilähdöt

Loma siintää jo silmissä, tekisi mieli lähteä matkalle ja edullinen äkkilähtö olisi sopiva vaihtoehto lomasuunnitelmia pohtiessa. Edullinen äkkilähtö voisi tuoda joustoa lomakassaan tai muutoin vapauttaa rahaa muuhun käyttöön. Äkkilähdöllä voisi tutustua myös itselleen täysin uuteen lomakohteeseen huomattavasti edullisemmin ja mahdollisesti löytää uuden suosikkimatkakohteen itselleen.

Miten löytää edullisimmat äkkilähdöt?

Itselleen sopivan ja edullisimman äkkilähdön löytäminen ja äkkilähtöjen vertailu saattaa tuntua haasteelliselta vaikkei se sitä olisikaan. Edullisimpia äkkilähtöjä voi etsiä helposti eri matkatoimistojen verkkosivujen kautta. Tarjolla on myös työkaluja, joilla näet samalla kertaa useiden eri matkatoimistojen äkkilähtötarjonnan.

Vertaillessa eri vaihtoehtoja kannattaa huomioida, että eri kohteet kattavat samantasoisen sisällön. Esimerkiksi lennot ja majoitus voivat vaihdella tasoltaan huomattavasti. Jos pystyt olemaan matkustusajankohdaltasi joustava ja valitsemaan isomman aikaikkunan matkustukseen, vaihtoehtoja on myös yleensä enemmän.

Äkkilähtö nopealla aikataululla

Matkalaukku valmiiksi pakattuna, valmiina matkaan jo seuraavana päivänä tai jopa samana päivänä? Äkkilähtöjen hinnat tyypillisesti laskevat matkustuspäivän lähestyessä. Jos olet valmis lähtemään matkaan nopealla aikataululla, saatat saada matkan erittäin edullisesti. Äkkilähtöjä kannattaakin siis seurailla päivittäin ja tarttua tilaisuuteen nopeasti, sillä edulliset matkat myös myydään nopeasti loppuun.

Äkkilähtöjen vertailu

Vertaileminen on kannattavaa, sillä vertailemalla voi saada merkittävän säästön aikaiseksi. Eri vaihtoehtoja vertaillessa kannattaa ottaa huomioon, että osa äkkilähdöistä voi sisältää pelkät lennot edestakaisin, osa vastaavasti sisältää lennot ja majoituksen. Näihin kannattaa kannattaa kiinnittää huomiota äkkilähtöjä vertaillessa.

Myös äkkilähtöihin saattaa tulla lisämaksuja, jotka näkyvät vasta varauksen loppuvaiheessa. Lisäksi erilaisten palveluiden valinta vaikuttaa olennaisesti matkan kokonaishintaan.

Vertailemisessa kannattaa myös huomioida, että matkantarjoajat esittävät äkkilähtöjen hintoja eri tavalla. Toiset esittävät hinnan kahdelle henkilölle (hinta per henkilö) ja toiset voivat esittää hinnan yhdelle matkustajalle.

Äkkilähtöjen hinnat

Hinnoitteluun äkkilähdöissä vaikuttavat esimerkiksi matkan ajankohta, matkojen peruutukset sekä matkojen kysyntä yleensä. Matkustuspäivän lähestyessä äkkilähdön voi saada hyvinkin edullisesti, sillä viime hetken matkustuksen hinta on yleensä vain pieni osa etukäteen varatun matkan hinnasta. Hinnoitteluun luonnollisesti vaikuttaa myös matkustuskohde, matkan ajankohta ja sen kesto sekä matkustuskohteen sesonkikausi.

Kannattaa myös huomioida, että viisumimaksut tai esimerkiksi hotellien lisämaksut eivät sisälly matkan hintaan. Yksin matkustaessa kannattaa myös huomioida, että yksinään matkustavilta matkanjärjestäjä voi myös vaatia lisämaksun.

Äkkilähtöä varatessa kannattaa siis huomioida myös hinnan esitystapa, useimmiten hinta on esitetty kahdelle hengelle per henkilö. Kahdelle hengelle äkkilähtö on myös helpompi löytää kuin esimerkiksi perheelle, jossa on useampi henkilö.

Mitä pitää ottaa huomioon äkkilähtöä varatessa?

Äkkilähtöä varatessa kannattaa ottaa huomioon muutamia asioita, kuten mitä kaikkea äkkilähtö varsinaisesti pitää sisällään. Onko kyseessä pelkät lennot tai sisältääkö äkkilähtö myös majoituksen kohteessa. Osa lennoista voi lähteä muiltakin lentokentiltä Suomessa kuin Helsinki-Vantaalta.

Muutenkin äkkilähtöä varatessa kannattaa myös kiinnittää huomioita siihen, tuleeko matkustajalle muita kustannuksia kuin äkkilähdön hinta. Esimerkkinä viisumi tai matkapakettiin lisättävissä oleva palvelu lomakohteessa.

Äkkilähtöjä ei aina ole saatavilla kaikkiin kohteisiin, sillä suosikkikohteet ovat kysyttyjä muutenkin. Onnen osuessa kohdalle, kannattaa kuitenkin toimia nopeasti, sillä matkat myös myydään nopeasti loppuun. Joissakin äkkilähdöissä on erikseen mainittu, että matka sisältää määrittelemättömän majoituksen valitussa kohteessa.

Mitä tarkoittaa määrittelemätön majoitus?

Määrittelemätön majoitus tarkoittaa käytännössä sitä, että majoituspaikkaa tai hotellia ei voi tietää etukäteen. Majoitus selviää matkan ostajalle vasta kohteessa. Se voi sisältää majoituksen erittäin tasokkaassa hotellissa tai vaikkapa huoneistohotellissa.

Majoituksen tason ollessa vähemmän merkittävässä roolissa sinun kohdallasi, kannattaa tällainen vaihtoehto valita. Vastaavasti jos koet, että majoitus on tärkeä osa matkaasi, ei tämä välttämättä sovi sinulle. Majoitus saattaa nimittäin olla myös hyvin vaatimaton, syrjäisemmällä sijainnilla tai muuten poiketa tasosta, johon olet tottunut tai jota matkaltasi odotat. Jos siis esimerkiksi ilmastoinnin puuttuminen saa sinut pois tolaltasi, tämä ei välttämättä ole sinun vaihtoehtosi.

Äkkilähdöt lomalennoilla

Lomalennot eli tilauslennot äkkilähtöinä voivat olla huomattavasti edullisempia kuin matkustaessa reittilennolla. Lomalentoja koskevat eri säädökset kuin reittilentoja ja matkanjärjestäjän määrittelemiin ehtoihin kannattaa tutustua etukäteen.

Äkkilähdöissä lomalennoilla et esimerkiksi pysty yleensä valitsemaan istumapaikkaasi lentokoneessa tai vaikuttamaan itse palveluidesi sisältöön, joten ehtoihin kannattaa tutustua ennen lomalennon varaamista. Matkustustaso saattaa olla myös laadukkaampi ja palvelutaso kaikkinensa korkeampi kuin mitä muuten olisit varannut.

Lomalennot äkkilähtöinä ovat monesti erittäin paljon huokeampia kuin reittilennot, sillä matkanjärjestäjä on räätälöinyt matkapaketin asiakkaalle etukäteen ja matkan peruuntuessa sitä tarjotaan äkkilähdöllä huokeampaan hintaan.

All inclusive -äkkilähdöt

Äkkilähdöillä on myös saatavilla all inclusive -paketti, joka kattaa ateriat ja juomat lomakohteessa. Etukäteen maksetut ruuat ja juomat tuovat myös varmuutta matkabudjettiin, kun ei tarvitse erikseen miettiä ruokailujen aiheuttamia kustannuksia.

All inclusive -kohteissa ruokaa ja juomaa on tarjolla runsaasti, joten ruokailujen aikatauluttaminen ei myöskään aiheuta ongelmia. Helppoutensa vuoksi se on myös monen lapsiperheen valinta.

All inclusive -äkkilähtöjä on usein tarjolla eri matkanjärjestäjien toimesta. Joissakin hotelleissa all inclusive -paketin voi lisätä majoitukseensa sisäänkirjautumisen yhteydessä. Tähän mahdollisuuteen kannattaa tutustua etukäteen, jos sen kokee olennaiseksi omaa matkustusmukavuuttaan ajatellen.

Äkkilähdöt reittilennoilla

Reittilennoille on harvoin tarjolla äkkilähtöjä, sillä tyypillisesti reittilennoilla hinnat ovat edullisemmat mitä aikaisemmin matkan on varannut. Matkustuspäivän lähestyessä reittilentojen hinnat tyypillisesti nousevat. Jotkut matkanjärjestäjät tarjoavat silti edullisia äkkilähtöjä lomalentojen tapaan, joten on mahdollista saada edullinen loma äkkilähdöllä myös reittilennoilla.

Suosituimmat äkkilähdöt lomalle

Suosituimpia lomakohteita äkkilähdöillä ovat muun muassa Kroatia, Kreikka, Turkki, Espanja, Madeira ja Bulgaria. Jokaisella on oma suosikkikohteensa ja moni etsii uutta suosikkikohdetta äkkilähtöjen avulla. Tällöin saattaa myös tulla valinneeksi kohteen, jota ei normaalihinnalla olisi muuten valinnut ja uudesta kohteesta saattaa myös muodostua uusi suosikki. Suosittuihin lomakohteisiin järjestetään myös matkoja enemmän, joten niihin on usein myös enemmän äkkilähtöjä tarjolla.

Äkkilähdöt Kreikkaan

Tunnetuimmat lomakohteet Kreikassa ovat Rodos ja Kreeta, mutta myös useat saaret, kuten Kos ja Samos ovat kasvattaneet suosiotaan. Kaupunkilomaa halutessaan voi suunnata myös Kreikan pääkaupunkiin Ateenaan.

Kreikka kohteena on yksi suosituimmista kohteista ja äkkilähtöjä ei luonnollisesti aina ole tarjolla kaikkiin Kreikan kohteisiin. Äkkilähdöissä kannattaa tarkastella myös lentojen lähtöpaikkoja, sillä edullisen lomalennon voi saada myös sinua lähimpänä olevasta kaupungista.

Rodos tai Kreeta äkkilähtökohteena

Äkkilähtövaihtoehtoina Rodos tai Kreeta, kummanhan valitsisin? Rodoksen tarjoamat rannat ja suuret uima-altaat houkuttelevat uimiseen ja auringonpalvontaan. Vastaavasti Rodoksen vanhan kaupungin anti tarjoilee keskiaikaista tunnelmaa.

Kreetaa koristavat mielettömän upeat hiekkarannat, jotka sopivat myös täydellisesti auringonpalvojalle. Kreetalla on paljon kulttuuriaarteita sekä paljon muuta nähtävää.

Kos tai Samos äkkilähtökohtena

Kos on pieni saari, jossa on uskomattoman upeita hiekkarantoja. Kapeat kujat kiehtovat ja aito ja alkuperäinen tunnelma sointuu yhteen modernimpien baarien lomaan. Samos on myös pieni saari, jolta löytyy useita rantoja. Samoksen tunnelmaa siivittävät ihastuttavat kylät ja maalaismainen tunnelma.

Äkkilähdöt Turkkiin

Turkissa tunnetuimmat lomakohteet ovat Marmaris, Alanya, Side ja Istanbul. Turkki onkin ollut monen suosikkikohde jo useita vuosia. Se tarjoaa rantaloman lisäksi mahdollisuuden tutustua kauniiseen luontoon ja vaikkapa vuoriin. Vastaavasti ruokaelämykset, ravintolat ja yökerhot sekä lukuisat shoppailumahdollisuudet ovat myös helposti saatavilla.

Äkkilähdöllä Turkkiin pääset nauttimaan huokeammin Turkin tarjoamista eri vaihtoehdoista, omien mieltymystesi mukaisesti. Voit myös edullisemmin testata äkkilähdöllä, olisiko Turkki yksi sinun suosikkimatkakohteistasi, ellei se ole jo sinulle tuttu entuudestaan.

Marmarikseen äkkilähdöllä

Marmaris on satamakaupunki Egeanmeren rannikolla, joka on edelleen tärkeä satamakaupunki lähisaarille kulkeville veneille ja risteilyaluksille. Hiekkaranta houkuttelee auringonpalvojia ja uimareita, ravintolat tarjoavat edullisia herkkuja ja yökerhot viihdyttävät bilettäjiä aamuun saakka.

Marmariksen linna on kaupungin tunnetuin nähtävyys, Pamukkalen kalliot ja Efesoksen muinaiskaupunki ovat myös suosittuja nähtävyyksiä.

Rantalomalle Alanyaan äkkilähdöllä

Turkin Alanya on erittäin suosittu rantalomakohde kaiken ikäisten ihmisten keskuudessa. Alanyassa on poikkeuksellisen pitkä matkustuskausi ja lämmin talvi, mikä tekee siitä suositun Välimeren rantalomakohteen. Täydellistä rantalomaa havittelevalle Alanya on varmasti sopiva vaihtoehto.

Uudistettu Side matkakohteena

Turkin Side on kokenut täyden muodonmuutoksen viime vuosien aikana, sillä sitä on erittäin paljon siistitty ja peruskorjattu. Rantapromenadia pitkin tekisi mieli tepastella Kumköyhin asti, mutta alueen uudet rannat vetävät puoleensa. Uusi tuulahdus ravintoloista ja kaupoista tuo raikkautta uudistettuun Sideen. Historian havina on kuitenkin nähtävissä ja sitä on huolellisesti myös vaalittu uudistuksen yhteydessä.

Istanbul aikuisempaan makuun

Äkkilähtönä Istanbul soveltuu ehkä parhaiten aikuisille ja nuorille aikuisille, sillä sen tarjoamat elämykset eivät ehkä viihdytä yhtä paljon perheen pienimpiä. Tunnetuimmat nähtävyydet Istanbulissa ovat 1600-luvulla rakennettu sininen moskeija. Haga Sofia oli alun perin kristillinen kirkko, nykyisin se palvelee nähtävyytenä. Suuri basaari sijaitsee Sultanahmet-kaupunginosassa, joka jakautuu turisteille suunnattuun matkamuistoalueeseen sekä paikallisten arkisiin tarpeisiin suunnattuihin alueisiin.

Äkkilähdöt Kanarialle

Kanariansaarien upeat rannat kutsuvat monia matkailijoita vuosittain lomailemaan ja moni on löytänyt omat suosikkikohteensa Kanarialta. Tänne palataan kerta toisensa jälkeen lomailemaan. Suosittuja kohteita ovat muun muassa Teneriffa, Gran Canaria ja La Gomera.

Teneriffalle äkkilähdöllä

Teneriffa tarjoaa mahdollisuuden ihmisvilskeeseen ja runsaaseen yöelämään. Näistä nauttiva suuntaa usein Playa de las Americakseen. Puitteet rauhallisempaan lomaan Teneriffalla ovat myöskin helposti saatavilla, esimerkkinä idyllinen Costa Adeje.

Äkkilähdöt Gran Canarialle

Gran Canaria on monipuolinen saari, joka tarjoaa mahdollisuuden nauttia upeasta rantaelämästä eteläpuolella saarta. Pohjoispuolella saarta sijaitsee kaupunki Las Palmas, jossa lukuisat ostosmahdollisuudet ja kulttuurilliset nähtävyydet tarjoavat parastaan.

Patikointireissulle La Gomeralle äkkilähdöllä

La Gomera on rauhallinen vaihtoehto, joka tarjoaa luontonähtävyyksiä ja patikointimahdollisuuksia. Monelle saarelle tulijalle patikointi onkin tärkein syy saapua saarelle ja saaren monimuotoinen luonto kiehtoo matkailijoita. Saarella myös auringonpalvonta onnistuu ympäri vuoden.

Äkkilähdöt Espanjaan

Espanja on ehdottomasti yksi suosituimmista matkakohteista, joten se löytyy lähes jokaisen matkanjärjestäjän valikoimasta. Talvikaudella matkailu kohdistuu enemmän Kanariansaarten suuntaan, mutta kesäaikana Manner-Espanjan kohteet ovat suosittuja.

Espanjan tarjonta on laaja ja jokaiselle varmasti löytyy jotakin. Viinitilat, vuoristot, rantalomat ja yöelämä muodostavat vain pienen osan mahdollisuuksista. Äkkilähdöllä voit tutustua monimuotoiseen Espanjaan huomattavasti huokeammin kuin varaamalla matkan hyvissä ajoin etukäteen.

Viikonloppumatkalle Barcelonaan

Jos äkkilähtömahdollisuus Barcelonaan osuu omalle kohdalle, kannattaa siihen tarttua. Barcelona on oivallinen kohde viikonloppumatkalle, mutta soveltuu myös erinomaisesti pidemmänkin loman viettoon. Usein Barcelonan matkat ovat reittilennoilla, joten äkkilähtöjä on melko harvoin tarjolla.

Hyvät ostosmahdollisuudet, kulttuurielämykset kera upeiden nähtävyyksien sekä kansainvälisesti tunnetut jalkapallo-ottelut kutsuvat matkailijoita lomailemaan Barcelonaan.

Fuengirola suosittu lomakohde Costa Del Solilla

Äkkilähtö Fuengirolaan kuulostaa aina varmalta valinnalta. Hienot ja upeat hiekkarannat tarjoavat parastaan hotellien välittömässä läheisyydessä ja tekevät lomailusta helppoa. Lähistöllä sijaitsevat myös useat ravintolat ja yöelämää kaipaaville suositut yökerhot.

Fuengirolan suosituin urheilulaji on selkeästi golf, sillä golfkenttiä on vähintään kymmeniä. Frisbeegolfin harrastajille on tarjolla Euroopan parhaimmistoon kuuluva frisbeegolfrata. Fuengirola tarjoaa myös monia muita harrastusmahdollisuuksia.

Madridiin äkkilähdöllä

Espanjan pääkaupunki, Madrid on monipuolinen kaupunki, jossa riittää nähtävää useammalle käyntikerralle. Sinne monet palaavatkin takaisin lomailemaan. Tunnettu Madrid on enemmänkin jalkapallo-otteluista, suurista museoista, erittäin vilkkaasta yöelämästä ja maittavia ruokia tarjoavista ruokapaikoista.

Ostosmatka Madridiin tarjoaa monenlaisia vaihtoehtoja muodin maailmassa. Laajasta tarjonnasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin ja lukuisat kahvilat tarjoavat puitteet sopivalle kahvihetkelle ostosten lomassa.

Äkkilähdöt Kroatiaan

Kroatia kasvattaa yhä suosiotaan matkailijoiden keskuudessa, mikä ei varsinaisesti ole mikään ihme. Auringon paisteen lisäksi Kroatiassa matkailija pääsee ihastelemaan kauniita rantoja ja kristallinkirkasta vettä. Kroatiassa on paljon nähtävää ja ruuan ystäviä maa ei todellakaan jätä kylmäksi. Äkkilähtökohteena Kroatia on myös suosittu.

Dubrovnik äkkilähdöllä

Kroatian yksi tunnetuimpia kohteita on Dubrovnik, jota kutsutaan kauniiksi satukaupungiksi. Lumenvalkoinen kaupunki näyttää tosiaan satumaiselta ja Dubrovnik on esittänyt Westerosin pääkaupunkia, King’s Landingia televisiosarjassa ”Game of Thrones”.

Dubrovnikin vanhassa kaupungissa riittävää nähtävää pariksi päiväksi, mutta kaupunki tarjoilee monipuolisia retkikohteita ja lomaillessa viihtyykin helposti pitempään.

Split on suosittu kohde Kroatiassa

Ehdottomasti yksi suosituimpia matkakohteita Kroatiassa on Split ja se on myös suosittu äkkilähtökohde. Splitin vanhakaupunki hämmästyttää, sillä se koostuu 300-luvun lopussa rakennetusta palatsista ja sen sisälle 1400-luvulla rakennetusta venetsialaiskaupungista.

Kroatian kaunein saaristo on Splitin edustalla ja saaret Hvar, Korsula, Vis ja Brac ovat lyhyen matkan päässä ja helposti lautalla kuljettavissa. Matkakohteena Split on monipuolisempi kuin Dubrovnik ja siellä pääsee mukaan aitoon kaupungin tunnelmaan.

Äkkilähdöt Italiaan

Italiassa matkailijalla on mieletön määrä mahdollisuuksia tutustua kulttuuriin ja nähtävyyksiin. Italia tarjoaa mahdollisuuden palvoa aurinkoa rantakohteissa, vaihtoehtoisesti unohtumattoman laskettelukokemuksen Alpeilla tai vaikkapa romanttisen gondoliajelun Venetsiassa. Äkkilähtö Italiaan tarjoaa mahdollisuuden tutustua joihinkin sen kohteisiin edullisemmin.

Rantalomat Italiassa äkkilähdöllä

Välimeren suurin saari, Sisilia pitää sisällään upeita rantalomakohteita ja romanttista tunnelmaa. Sardinian lukuisat, upeat hiekkarannat tarjoavat hienot puitteet rantaloman ystäville. Costa Smeralda Sardinian itäpuolella taas on tunnettu hienostuneempana kohteena.

Lasketteluelämyksiä Alpeilla

Uskomattoman upeat Alpit tarjoavat upeiden maisemien lisäksi hyvin hoidetut rinteet ja laajat laskettelumahdollisuudet ja lyhyet hissijonot. Suosituimpia hiihtokeskuksia ovat Cervinia tai La Thuile. Häikäisevä kokemus höystettynä hyvällä viinillä ja maukkaalla pastalla kruunaa kokemuksen. Jos mahdollisuus äkkilähtöön Italian Alpeille on tarjolla, kannattaa se hyödyntää.

Romanttinen Venetsia viikonloppukohteena

Venetsia soveltuu pitempään lomailuun, mutta on myös oivallinen viikonloppukohde. Romanttista tunnelmaa voi nostattaa yhdessä puolison kanssa gondoliajelulla, ihastella kaupungin kapeita kujia ja nauttia hyvästä ruuasta ja viinistä. Äkkilähtönä oivallinen valinta pieneen tai vähän pitempäänkin taukoon arjesta.

Rooma matkakohteena

Äkkilähdöt Roomaan ovat harvinaista herkkua, mutta Rooma on suosittu matkakohde. Useimmat lähtevät viikonloppumatkalle Roomaan, mutta kaupungissa viihtyy hyvin pidemmälläkin lomalla, sillä nähtävää on runsaasti.

Suosituimmat käyntikohteet Roomassa ovat ehdottomasti Colosseum, Espanjalaiset portaat, Forum Romanum, Pantheon ja kaupunkivaltio Vatikaanin aarteet. Historiallinen keskusta on myös Unescon maailmanperintökohde.

Äkkilähdöt Portugaliin ja Madeiralle

Madeira on varmasti suosituin Portugalin saari, ja se viestii perinteistä portugalilaista arkkitehtuuria viehättävine rakennuksineen ja pienine kujineen. Kaunis luonto lumoaa kauneudellaan ja vuoriston polut houkuttelevat vaeltamaan. Vastineeksi Madeiralla on monia ravintoloita ja merellistä tunnelmaa voi ihastella lukuisilta terasseilta.

Algarven rannikolle äkkilähdöllä

Portugalin Rivieraksi kutsuttu Algarven rannikko on ehdoton suosikki kesäkaudella rantalomakohteeksi. Keväisin ja syksyisin rannikolle löytävät tiensä golfaajat. Algarve on tunnettu hiekkarannoistaan ja sisämaassa kutsuvat oliivilehdot, kauniit appelsiiniviljelmät ja vehreät viinitarhat.

Viikonloppumatka Lissaboniin

Äkkilähtövaihtoehtona voi toisinaan olla tarjolla viikonloppumatka Lissaboniin. Lissabonissa on huikeat puitteet viikonloppulomalle, sillä se on rakennettu seitsemälle kukkulalle Tejo-joen varteen. Historian havina ja mukulakivikadut tekevät siitä tunnelmallisen ja kiinnostavan kohteen.

Äkkilähdöt Bulgariaan

Bulgaria on hyvin suosittu lomakohde hiekkarantojensa ja vilkkaan rantaelämän vuoksi. Se tarjoilee matkailijalle vaaleahiekkaiset rannat, runsaasti ostospaikkoja sekä ravintoloita ja klubeja illanviettoon.

Vaihtoehtoisesti rantaelämän sijaan Bulgariassa pääsee osallistumaan sukelluskursseille, katamaraanipurjehduksille tai tutustumaan Pomorien viiniviljelmille. Bulgariaan on usein saatavilla äkkilähtöjä, juuri sen suosion vuoksi.

Rantalomalle Kultahietikkoon vai Sunny Beach:ille?

Kummalle ottaa äkkilähtö, jos mielii rantalomalle? Käytännössä Bulgarian rannikko jakautuu Varnan lähellä olevaan Kultahietikkoon, Sunny Beachiin sekä lisäksi Nessebarin alueeseen. Kultahietikko ja Sunny Beach tarjoavat molemmat huikeat puitteet rantaloman viettoon.

Sunny Beach on ollut aiemmin enemmän yöelämää viettävien lomakohde, mutta sieltä löytyy myös paljon tekemistä lapsiperheille. Vastaavasti Kultahietikkoa on pidetty rauhallisempana lomakohteena, kuitenkin sekin tarjoaa vilkasta yöelämää sitä haluavalle juhlijalle. Molemmat kohteet ovat siis yhtä hyvä valinta.

Eri matkatoimistojen äkkilähdöt

Äkkilähtöjä tarjoavat lukuisat eri matkatoimistot, joiden äkkilähdöt ovat varattavissa esimerkiksi näiden matkatoimistojen verkkosivujen kautta. Sivustoilta pääsee tutustumaan äkkilähtöjen sisältöön ja hintoihin. Nopeasti matkaan pyrkivät voivat varata viime hetken äkkilähdöt soittamalla matkanjärjestäjien asiakaspalveluun.

TUI äkkilähdöt

Matkatoimisto TUIn äkkilähtöjä pääsee varaamaan verkkosivujen kautta tai soittamalla TUI:n asiakaspalveluun. Saman päivän äkkilähtöjä pystyy varaamaan ainoastaan puhelimitse asiakaspalvelun kautta, mutta lomalentojen myynti suljetaan kaksi tuntia ennen matkan alkua.

TUI:n äkkilähdöistä voi varata myös pelkät lennot, jolloin majoitus täytyy järjestää itse lomakohteessa. Edullisen äkkilähdön voi saada Helsingin lisäksi Oulusta, Vaasasta tai Tampereelta.

Tarjolla olevissa äkkilähdöissä hintaan voi sisältyä myös all inclusive -paketti tai muita matkatoimiston matkalle tarjoamia etuja, jotka selviävät varausvaiheessa. Äkkilähtöjen hinnat esitetään TUI:n verkkosivuilla kahdelle henkilölle ja ateriavalinnoilla ja muilla lisäpalveluilla on luonnollisesti vaikutus matkan lopullisen hinnan muodostumiseen.

Aurinkomatkat äkkilähdöt

Äkkilähtöihin Aurinkomatkojen kautta tehtynä sisältyvät Finnairin suorat lennot Helsingistä, matkatavarat, valittu majoitus sekä suomenkielinen palvelu valitussa kohteessa. Myös äkkilähdöissä ruumaan meneviä matkatavaroita saa olla 23kg ja sen lisäksi käsimatkatavaraa saa koneeseen ottaa 8kg:n verran.

Yleensä äkkilähdöt Aurinkomatkoilla ovat valmiita matkapaketteja, mutta joissakin tapauksissa tarjolla on myös pelkkiä lentoja. Näillä lennoilla matkatavarat ja käsimatkatavarat sisältyvät hintaan.

Aurinkomatkojen äkkilähtöhinnat esitetään verkkosivuilla yhdelle matkustajalle, alkaen hinnalla ja lopullinen hinta näkyy varausvaiheessa. Aurinkomatkoilla positiivista äkkilähdöillä on matkatavaroiden sisältyminen hintaan sekä suorat lennot matkakohteisiin. Myös näistä tiedottaminen selkeästi asiakkaille on positiivinen yllätys.

Apollomatkat äkkilähdöt

Äkkilähtöjä tarjoaa myös Apollomatkat, jonka verkkosivuilta voi löytää hyvinkin huokeita matkapaketteja ja lentoja eri lomakohteisiin. Apollomatkojen kautta äkkilähtöjä pystyy etsimään seuraavien 90 päivän ajalle ja nopeasti matkalle pyrkijät ehtivät katsastaa äkkilähdöt 24 tuntia ennen matkan alkua.

Äkkilähtöä varatessa verkkosivujen kautta tulee huomioida, että hinta on voimassa, kun matkan varaa vähintään kahdelle henkilölle. Äkkilähdön tietojen yhteydessä on kerrottu palvelut, jotka sisältyvät matkapakettiin.

Tjäreborgin äkkilähdöt

Myös Tjäreborg tarjoaa äkkilähtöjä lomalentokohteisiinsa ja näiden kohteiden tarjonta näkyy heidän verkkosivuillaan. Verkkosivuilta pääsee tutkailemaan lähiviikkojen aikana tarjolla olevat matkat. Hinnat Tjäreborg esittää sivuillaan per henkilö kahden hengen huoneessa. Vaihtoehtoina äkkilähdöissä on varata matkapaketti lennoilla ja majoituksella tai pelkillä lennoilla matkakohteeseen.

Detur äkkilähdöt

Tällä hetkellä Detur ei tarjoa äkkilähtöjä, sillä yhtiön on ostanut pohjoismainen matkanjärjestäjä Aventura Holidays. Aventura Holidays -konserni toimii tällä hetkellä Suomessa, Tanskassa ja Islannissa.

Uusi Detur aloittaa ensimmäiset pakettimatkat Turkin Alanyaan ja Sideen sekä Kreikan saarille Rodokselle ja Kreetalle kesän 2023 aikana. Pakettimatkojen lennot lähtevät aluksi Helsinki-Vantaan lentoasemalta, mutta myöhemmin syksyllä se tarjoaa matkustusvaihtoehtoja myös Oulusta, Joensuusta, Jyväskylästä sekä Kuopiosta.

Myöhemmin jää nähtäväksi tarjoaako uusi Detur myös äkkilähtöjä matkustajille, kun liiketoiminta alkaa päästä vauhtiin. Matkustuskohteet tulevat varmasti lisääntymään.

Äkkilähtöjen hyvät puolet

Äkkilähdön suunnittelijalle on usein tärkeää tietää, mitkä ovat äkkilähtöjen hyvät puolet ja miksi ylipäätään reissuun kannattaa lähteä äkkilähdöllä.

Edullinen hinta

Matkustuspäivän lähestyessä äkkilähtöjen hinnat usein laskevat ja äkkilähdöllä matkalle lähtijä säästää merkittävän summan, kun matka maksaa vain pienen osan alkuperäisestä hinnasta. Äkkilähtö voi tuoda merkittävän säästön ja rahaa vapautuu muuhun käyttöön.

Matkalle lähtiessä sesonkiajan ulkopuolella voivat hinnat laskea yllättävänkin alas. Kuumimman matkailusesongin aikana matkoista harvemmin kuitenkaan saa mitään mielettömän suuria alennuksia.

Matkalle nopeasti

Lomakelit eivät välttämättä suosi jokaista lomailijaa ja tällöin helposti alkaa haaveilemaan auringosta ja leppoisasta oleilusta aurinkotuolilla palmujen katveessa. Äkkilähdöt tarjoavat mahdollisuuden päästä matkalle nopeasti, ja ennen kuin huomaakaan, voi olla jo matkalla täydellä tohinalla lentokentälle. Etukäteen varattuihin matkoihin verrattuna, kalenterin päivystäminen ja matkan odottaminen jää vähemmälle.

Tutustuminen uusiin matkakohteisiin

Edulliset äkkilähdöt voivat tarjota matkakohteita, joissa ei ole ennen tullut käytyä ollenkaan. Halvemman hinnan vuoksi on helpompi tutustua uusiin matkakohteisiin, kun ei ole varma, miellyttääkö kohde itseä. Kokeilemalla uutta, voi löytää itselleen uuden suosikkikohteen.

Äkkilähtöjen huonot puolet

Äkkilähdöissä on tietenkin myös huonompia puolia, jotka toimivat vastapainona edullisemmalle hinnalle ja nopealle matkustusaikataululle. Huonommatkin puolet on hyvä tiedostaa, etteivät ne tule yllätyksenä.

Suppeampi tarjonta

Äkkilähdöissä on usein suppeampi tarjonta, koska kyseessähän ovat syystä tai toisesta myymättä jääneet matkat. Eniten äkkilähtöjä tarjotaan suosikkikohteisiin, joihin järjestetään matkoja muutenkin paljon. Näihin vaikuttaa myös matkustussesonki. Lapsiperheen voi olla vaikea saada äkkilähtöä, sillä äkkilähdöissä tarjolla on usein vain matkoja, joissa on vain pari paikkaa jäljellä.

Nopea reagointi ja matkustusvalmius

Äkkilähdöissä tarjolla on monesti seuraavan tai saman päivän matkoja, joihin pitäisi reagoida nopeasti, jos mielii matkalle päästä. Varaaminen pitää hoitaa nopeasti ja matkalle lähtö voi olla hyvinkin nopeaa. Tarkemmin matkaa ei ehdi suunnittelemaan.

Majoituksen taso ei välttämättä vastaa odotuksia

Määrittelemätön majoitus kertoo siitä, että majoitus selviää vasta matkakohteessa. Usein majoitus on vaatimattomampi, ehkä syrjäisemmällä sijainnilla ja kohteessa ei välttämättä ole esimerkiksi ilmastointia. Majoitus saattaa myös yllättää positiivisesti, mutta tähänkin on hyvä varautua etukäteen.

Usein kysyttyä äkkilähdöistä

Kokosimme alle yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia äkkilähdöistä.

Miten löydän edullisimman äkkilähdön?

Edullisimman äkkilähdön löydät vertailemalla eri vaihtoehtoja sinulle sopivaan matkustusajankohtaan. Jos olet valmis matkustamaan nopeastikin, voit löytää todella edullisen matkan.

Mitä minun täytyy huomioida äkkilähtöä varatessani?

Lopullinen hinta määräytyy yleensä varauksen vahvistusvaiheessa. Lisäksi kannattaa huomioida odotetaanko matkustuskohteessa esimerkiksi viisumia.

Mitä tarkoittaa määrittelemätön majoitus?

Määrittelemätön majoitus tarkoittaa sitä, että majoitus selviää vasta matkakohteessa. Yleensä kannattaa varautua hyvinkin vaatimattomaan majoitukseen.

Miksi suosikkikohdettani ei löydy äkkilähdöistä?

Äkkilähdöt ovat matkoja, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet myymättä. Näin ollen matkoja äkkilähtöinä ei aina ole saatavissa.

Kannattaako minun valita all inclusive -äkkilähtö?

Jos arvostaa matkallaan helppoutta, eikä halua suunnitella ruokailuja tai haluaa sisällyttää ruuat ja juomat matkabudjettiin, voi all inclusive -paketti olla hyvä vaihtoehto.