Kaikki mitä kuuluu tietää omasta taloudesta.

All posts tagged asuntolaina

Danske Bank jakaa nyt rahaa euribor-asuntovelallisille

Negatiiviseksi painuneet euribor-viitekorot ovat hämmentäneet kevään aikana niin pankkeja kuin asiakkaitakin. Eri pankit ovat tulkinneet negatiivisia korkoja hieman eri tavoilla. Nyt Danske Bank on päättänyt alkaa hyvittää negatiivisia korkoja velallisille. Lue lisää.

Euriborit kyntävät pakkasen puolella

Suositut euribor-viitekorot ovat olleet matalalla jo vuosia. Nyt osa niistä on painunut alle nollan. Vain kuuden kuukauden euribor ja sitä pidemmät viitekorot ovat vielä positiivisia – vaivoin. Teoriassa tämä voisi tarkoittaa, että vaikkapa 3 kk euriboriin sidotuista talletuksista asiakas joutuisi maksamaan rahaa, ja toisaalta velallinen voisi tienata euroja korkomenojen sijaan. Käytännössä negatiivisia korkoja on kuitenkin pääasiassa tulkittu niin, ettei kokonaiskorko voi pudota alle nollan.

Osa pankeista on tulkinnut asiaa vielä tiukemmin. Esimerkiksi Danske Bank linjasi aiemmin tänä vuonna, ettei viitekorko voi pudota alle korkomarginaalia. Tämä tarkoittaisi, että korko pysyisi aina selkeästi positiivisena. Pankki perusteli tätä linjaa sillä, että eihän asiakkaiden talletuksiakaan tulla leikkaamaan negatiivisen koron vuoksi.

Danske Bank muuttaa politiikkaansa – asuntovelallinen saa rahaa

Nyt Danske Bank on kuitenkin muuttanut linjaustaan. Syynä muutokseen on asiakkailta saatu palaute ja viranomaisten kanssa käydyt keskustelut. Danske on päättänyt, että negatiivinen viitekorko saa pudottaa asiakaskohtaista korkomarginaalia ja näin teoriassa pudottaa kokonaiskoron jopa nollaan.

Koska Danske on perinyt korkoja aiemmin tänä vuonna eri politiikan mukaisesti, pankki on päättänyt hyvittää laina-asiakkailleen virheellisen linjauksen aiheuttamat korkokulut. Jos sinulla on siis vaikkapa Dansken 3 kk euriboriin sidottu asuntolaina, saat pankilta hyvitystä. Danske Bank ei ole tosin käytännössä tarjonnut 3 kk euriboriin sidottuja lainoja enää pariin vuoteen. Muutos ei myöskään koske tämän vuoden puolella solmittuja asuntolainasopimuksia, koska niissä negatiiviset viitekorot on jo huomioitu.

Saako superhalpaa 3 kk euriboria vielä jostakin?

Tiettävästi ainoastaan Nordea tarjoaa nykyään aktiivisesti 3 kk euriboria. Äärimmäisen edullinen viitekorko toimiikin hyvänä markkinointivälineenä Nordealle. Toisaalta Nordeakin vaikuttaa alkaneen lipua vähitellen kohti 6 kk euriboria, joka sinnittelee yhä positiivisella puolella.

Ylipäätään euribor-viitekorko on ylivoimaisesti suosituin vaihtoehto asuntolainan koroksi. Miltei aina kyseessä on kuitenkin 12 kk euribor ja joissakin tapauksissa 6 kk euribor.

Pankkien omat primekorot ja kiinteät korot ovat erittäin harvinaisia suomalaisissa asuntolainoissa. Kiinteät korot ovat sen sijaan lisänneet suosiotaan. Nykyään monista lainoista puolet otetaan kiinteinä ja puolet sidotaan euriboriin. Tämä vähentää asiakkaan korkoriskiä.

Lue lisää:
Danske Bank hyvittää negatiivisen viitekoron – rahaa saa takaisinkin (Taloussanomat)
Mikä on asuntolainan suosituin viitekorko? (Taloustaito)
Pientä liikettä kohti kiinteitä asuntolainan korkoja? (Taloustaito)

Lyhennysvapaiden vaarat

Useimmat pankit ovat markkinoineet asuntovelallisille aggressiivisesti lyhennysvapaita tänä talvena. Moni on näihin tarjouksiin myös tarttunut. Mutta kannattiko tarttua? Ei välttämättä kannattanut. Lue lisää pitkien lyhennysvapaiden vaaroista.

Opas asuntolainan hakijalle

Oletko vaihtamassa kotia tai ostamassa ensimmäistä omistusasuntoa? Kerromme sinulle, mihin seikkoihin sinun kannattaa asuntolainaa otettaessa kiinnittää huomiota. Lue tarkkaan ja säästä!

Asuntolainaopas

Asuntolainojen korkovertailu – Mistä edullisin laina kesällä 2017 ?

Asuntolainan koron valinta ei ole useimpien asuntoa ja asuntolainaa havittelevien ihmisten päällimmäisenä huolenaiheena. Väärä korko voi kuitenkin tulla vuosien mittaa kalliiksi. Mistä korko koostuu? Miten kuluttaja voi parhaiten hyötyä edullisesta korkotasosta ja mitä vaaroja siihen liittyy? Valitse paras asuntolainan viitekorko ja säästä.

 

ASUNTOAIHEESEEN3

Asuntolainan kilpailuttaminen

Asuntolainan kilpailuttaminen voi olla eräs elämäsi järkevimmistä taloudellisista päätöksistä. Asuntolaina on yleensä valtavan suuri ja sitä maksetaan takaisin vuosikausia. Kilpailuttamalla lainan voit säästää tuhansia euroja. Hyödynnä Summarumin vinkit ja tee elämäsi järkevin taloudellinen päätös!

Asuntolainan_kilpailuttaminen