Maksuhäiriömerkinnän olemassa olo ei saa ole esteenä kotivakuutukselle. Tämän on Finanssivalvonnan ohje. Kuitenkin vakuutusyhtiöt voivat olla myymättä kotivakuutusta, sillä se on vapaaehtoinen vakuutus. Ainoastaan liikennevakuutus on pakollinen ja näiden vapaaehtoisten vakuutusten osalta on hankalampaa saada vakuutusta. Vakuutusyhtiöt saavat olla myöntämättä kotivakuutusta vedoten asiakkaan maksukykyyn.

Kuitenkin mikäli maksuhäiriömerkintä muodostuu siinä vaiheessa, kun sinulla jo on olemassa oleva kotivakuutus, ei tätä saa irtisanoa. Uutta vakuutusta on vaikeampi lähteä hakemaan. Kannattaa huolehtia vakuutusmaksujen maksuista ajallaan. Jos kuitenkin vaihdat asuntoa ja vuokrasopimuksessa edellytetään kotivakuutuksen ottaminen, on tilanne hieman kinkkinen.

Vakuutusyhtiöt voivat päättää tapauskohtaisesti kotivakuutuksen tai muun vapaaehtoisen vakuutuksen myöntämisestä maksuhäiriömerkinnän saaneelle henkilölle. Mutta kaiken kaikkiaan lievien maksuhäiriöiden osalta sen ei pitäisi olla este. Jos sinulla taas on paljon isompia merkintöjä, muodostuu se usein esteeksi kotivakuutuksen saamiselle. Myös määrä on ratkaisevassa asemassa.

Takuu-Säätiö vastaa kysymyksiin paljon juuri kotivakuutusten osalta. Kotivakuutus on tärkeä turva, oli häiriöitä tai ei. Ja siksi siihen pitäisikin olla yhtäläinen oikeus kaikilla. Vakuutuksen saamista saattaa helpottaa perusteellinen selvitys yhtiöön, mistä häiriöt ovat tulleet ja miksi. Ja onko maksukyky sekä taloudellinen tilanne parantanut. Jos vakuutusyhtiö katsoo, että vakuutuksen hakija ei kykene huolehtimaan tulevista vakuutusmaksuistaan, yleensä kotivakuutuksen saanti tyssää siihen.

Luottotiedoton saa kotivakuutuksen, mikäli on riittävän sinnikäs selvittämään asiat huolellisesti vakuutusyhtiölle. Yleisesti vakuutusyhtiöt sanovat, että ei ole esteenä, mutta totuus on toisenlainen ja sopimusta ei vakuutusyhtiön toimesta myönnetä ilman painavia perusteluita.

Luottotiedottoman on vaikea jo ylipäätään saada vuokra-asuntoa, ja se vaikeutuu entisestään, kun edellytetään kotivakuutuksen ottamista. Ovatko nämä henkilöt täysin kakkosluokan kansalaisiksi leimattuja? Häiriöt kun voivat kuitenkin johtua esimerkiksi sairastumisesta tai työttömyydestä, unohtamatta vaikeaa ja vaativaa avioeroprosessia. Aina kun ei ole kyse siitä, että itse olisi halunnut hoitaa asiansa huonosti.

Joissain vakuutusyhtiöissä on käytössä tapa, että mikäli sinulla on maksuhäiriömerkintöjä, voit saada kotivakuutuksen, mikäli teet ensin perusteellisen selvityksen ja sen jälkeen maksat kotivakuutuksen maksut vuoden kerrallaan ennakkoon.

Toisen nimiin kotivakuutusta ei voi ottaa, sillä vakuutus on aina henkilökohtainen ja vakuutuksenottajan tulee asua asunnossa.

Yksi mahdollisuus on ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen saadakseen vakuuden sieltä vakuutusmaksua varten. Mutta mikäli ei ole sosiaalitoimen asiakas, on tämäkin turhan vaativa ja aikaa vievä tehtävä.

Hieman nurinkurista on se, että vakuutusyhtiöt itse kertovat, ettei maksuhäiriömerkintä ole este kotivakuutuksen ottamiselle, mutta siltikin sitä on hyvin vaikea saada. Kannattaakin siis olla reilusti ja avoimesti kirjallisesti yhteydessä useaan eri vakuutusyhtiöön ja kertoa syyt luottotietojen menetykseen avoimesti. Näin kotivakuutuksen voi saada, mutta onhan se hieman kohtuuton käytäntö ja siltikin joudut maksamaan vakuutusmaksut ennakkoon ja luultavasti myös kalliimman hinnan kotivakuutuksesta.

Mikäli asut puolison kanssa, jolla on luottotiedot kunnossa, hoituu kotivakuutus kuntoon sitä kautta. Mutta jos asut kaverin kanssa, se ei enää olekaan mahdollinen. Mutta kaiken kaikkiaan näitä seikkoja kannattaa miettiä ja tulevaisuudessa niitä varmasti harkitsevat myös vakuutusyhtiöt tarkemmin, sillä luottotiedottomia on Suomessa jo lähes 400.000.

Share on Facebook0Share on Google+0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Email this to someone