CFA Investment Research Challenge on vuosittain ympäri maailmaa järjestettävä opiskelijoille suunnattu sijoitusanalyysikilpailu, johon eri koulujen opiskelijat osallistuvat muodostamalla tiimin. Kilpailun järjestämisestä vastaa joka maan oma CFA yhteisö, joka järjestää myös rahoitusmaailmaan tähtääville korkeatasoista koulutusta. Kaikki joukkueet ympäri maailmaa eivät kuitenkaan analysoi samaa yritystä, vaan joka maassa on oma kohdeyritys. Jokaisessa maassa työ tehdään ja esitetään kuitenkin englannin kielellä. Kilpailussamme loppuun asti etenevät pääsevät ottamaan toisistaan mittaa lopulta maailman finaalissa New Yorkissa

Turun kauppakorkeakoulusta kilpailuun osallistui allekirjoittaneen lisäksi Nikolai Myllymäki, Joonas Ojala, Valtteri Peltonen ja Tapio Vepsäläinen. Tämän vuoden kilpailussa sijoitusanalyysin kohteena oli kotimainen lentoyhtiö Finnair, jonka analysoiminen ei ole alan kokeneimmallekaan konkarille helppo homma. 
Kilpailussa jokaisen joukkueen tuli siis muodostaa näkemys Finnairin osakkeen arvosta. Joukkueemme päätti lähteä analysoimaan Finnairia ennen kaikkea perinteisillä osakeanalyysimetodeilla. Ensimmäiseksi teimme toimiala- ja kilpailija-analyysin, jonka jälkeen lähdimme arvonmäärityksen syövereihin. Joukkueemme jäsenistä oikeastaan kenelläkään ei ollut vastaavanlaista kokemusta, ja kuten voi arvata olimme alkuvaiheissa suhteellisen pihalla paikoitellen.  Tämä oli kuitenkin juuri se syy, miksi koimme kilpailun hyvin opettavaiseksi kokemukseksi, sillä oikeastaan meistä jokainen oli jo muutaman  vuoden ajan ollut osakkeiden kanssa tekemisissä tavalla tai toisella. Pääsimme kilpailussa oppimaan käytännönläheisellä tavalla, kuinka osakeanalyytikot pyrkivät määrittämään eri yrityksen osakkeen arvon. Kuten moni arvata saattaa tähän on olemassa lukuisia toinen toistaan parempia arvonmääritysmalleja ja jokaisella on oma näkemys siitä, mikä niistä on paras. Keskityimme omassa analyysissämme rakentamaan oman Free Cash Flow to Equity mallin tulevaisuuten, jonka avulla pyrimme hahmottamaan Finnairin diskontatut vapaat kassavirrat tulevaisuuteen ja siten yhtiön potentiaalisen arvon. Malli pohjautui ennen kaikkea arvioihimme Finnairin tulevaisuuden kannattavuudesta, Aasian kasvustrategiasta, investoinneista ja niiden rahoituksesta. Nämä tekijät ovat varmasti sellaisia asioita, joista jotakin jokainen kylteri joutuu joskus yrityselämässä pohtimaan pääaineestaan riippumatta. Emme olisi varmaan kuitenkaan koskaan selvinneet tehtävästä ellei tukenamme olisi ollut Varman luottosalkunhoitaja Pekka Lankinen ja koulumme rahoituksen professori Mika Vaihekoski, iso kiitos siis Pekalle ja Mikalle!

Oman haasteensa analyysin tekemissä toi Finnairin nykyinen ”haastava” tilanne, sillä yhtiö on ollut jo pitkään tappiollinen ja tulevaisuuden elinehto on Aasian strategian onnistuminen. Yhtä oikeaa näkemystä yhtiön tulevaisuudesta ei ole siis helppo muodostaa, vaan jokaisen täytyy muodostaa oma perusteltu näkemys. Tämä on myös yksi sijoitusanalyysiä tekevän henkilön tärkeimpiä ominaisuuksia, sillä jos perustaa omat näkemyksensä vain muiden analyysien varaan, on äkkiä heikoilla jäillä. Kilpailu tarjoaa siis Turun kauppakorkeakoulun opiskelijoille erinomaisen mahdollisuuden harjoitella käytännönläheisesti sitä, mitä osakeanalyytikot, salkunhoitajat ja yksityissijoittajat tekevät päivittäin ympäri maailmaa. Ei paha merkintä siihen kuuluisaan CV:seen!

Nyt kun olen kilpailua hehkuttanut niin joku voisi kysyä, kuinka Turun Kauppakorkeakoulun joukkue kilpailussa sitten oikein pärjäsi? Suomen kilpailuun osallistui kuusi joukkuetta Suomen rajojen sisältä, jonka lisäksi mukana oli kaksi yliopistoa etelä naapuristamme Virosta. Pääsimme kilpailussa Suomen finaaliin, jossa vastassamme oli lopulta yllättäen Aalto yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä Oulun yliopisto. Finaalissa jokaisen joukkueen tuli esittää oma näkemyksensä 10 minuutin mittaisen esityksen aikana, jonka jälkeen alan ammattilaiset pääsivät grillaamaan joukkueita kysymyksillä. Voiton harmiksemme vei kuitenkin Lappeenrannan joukkue, onnittelut heille vielä kerran hienosta työstä! Aivan tyhjin käsin joukkueemme ei kuitenkaan Helsingistä Turkuun tarvinnut lähteä, sillä joukkueemme kirjallinen raportti palkittiin kilpailun parhaana kirjallisena analyysiraporttina! Ja mitä saimme palkinnoksi? Jep, lisää kirjoja kirjahyllyyn ja arvokasta kokemusta.. Onneksi matka finaalipäivänä takaisin Helsingistä Turkuun sujui muiden pikkulaskiaisessa olevien kiinniottamisessa.

 

Kilpailu järjestetään taas ensi vuonna ja toivottavasti Turun kauppakorkeakoulu saa taas kasattua joukkueen ensi vuonna. Ainoa koulu joka ei vielä ole kyseistä kilpailua voittanut löytyy Turun puolelta, toivottavasti tähän saadaan ensi vuonna muutos!

 

Vierailevana toimittajana Henrik Soras, 2. vsk. opiskelija ja KY-Kasinon Puheenjohtaja lukuvuodella 2012-2013

 Katso myös:

CFA Institute