Kaikki mitä kuuluu tietää omasta taloudesta.

Yritysrahoitus

YRITYKSEN PERUSTAMINEN – 10 ASKELTA LIIKETOIMINTAAN

Yrityksen perustaminen houkuttelee suomalaisia, sillä yrittäjä on huomattavasti vapaampi ja itsenäisempi kuin palkollinen työntekijä. Monien luonteeseen yrittäminen soveltuu myös huomattavasti paremmin. Toimivan yrityksen perustaminen edellyttää kuitenkin paitsi paljon suunnittelua myös monivaiheisen toteutustyön.

SEPA_T

Aloitteleva yrittäjä voi – usein suotta – pelätä yrityksen perustamiseen liittyviä hankaluuksia. Byrokratia, rahoitus, verotus ja vaativat päätökset kannattaa hoitaa yksi asia kerrallaan. Ja kaikesta löytyy näin nettiaikakaudella helposti ja runsaasti tietoa.

Perustaessasi yritystä tärkeimmät 10 askeltasi ovat:

1. HAHMOTTELE YRITYKSESI TOIMINTA-AJATUS JA LIIKEIDEA

Mitä tarjoat ja kenelle? Miten yrityksen tuotteet valmistetaan / palvelut tehdään? Tätä kannattaa pohtia avoimin mielin yhdessä kaikkien yritystoimintaan aikovien kanssa. Jos olet lähdössä yrittäjäksi yksin, keskustele asiasta usean asiantuntijan kanssa ja sparraa toiminta-ajatustasi mahdollisimman laajasti. Tämä ei ole huono ajatus suuremmallekaan yritykselle.

Toiminta-ajatus on perusoivallus ja visio, joka tekee yrityksestä perustamisen arvoisen pitkällä aikavälillä. Yrityksen missio puolestaan määrittelee, minkä vuoksi yritys perustetaan.

Yrityksen liikeidea on johdettu toiminta-ajatuksesta ja sen on tarkoitus tiivistää yrityksen asema markkinoilla. Muotoillessasi yrityksen liikeideaa pyri muotoilemaan sanallisesti seuraavat asiat:

  • Tuotteet: Mitä tuotteita tai palveluita yritys tarjoaa?
  • Toiminta: Millä tapaa tuotteet tai palvelut valmistetaan?
  • Asiakkaat: Kenen tarpeita yrityksen tarjonta tyydyttää?

Toisinaan halu ryhtyä yrittäjäksi herää ensimmäisenä ja vasta sen jälkeen aletaan miettiä tarkemmin liiketoiminnan luonnetta. Tällöin toiminta-ajatuksen parissa kannattaa viettää runsaasti aikaa. Jos yritystä ollaan perustamassa porukalla, toiminta-ajatusta on hyvä hioa vapaamuotoisesti yhdessä.

Jos omaa toiminta-ajatusta ei tahdo löytyä, mutta pääomaa on ja into yrittäjäksi kova, voit tutustua Yrityspörssissä myytävänä oleviin valmiisiin yrityksiin.

2. KIRJOITA LIIKETOIMINTASUUNNITELMA

Liiketoimintasuunnitelman avulla perustellaan ja todistetaan sekä itselle että sijoittajille, että yritys kykenee tekemään voittoa. Hyvän liiketoimintasuunnitelman pohjana on hyvin määritelty liikeidea.

Pyri liiketoimintasuunnitelmaa kirjoittaessasi konkreettisuuteen. Älä kaihda matematiikkaa. Oikeuta laskelmasi tutkimustuloksilla. Älä piilottele riskejä. Hyvän liiketoimintasuunnitelman takana on paljon taustatyötä ja asiantuntemusta sekä rohkeutta sanoa asiat niin kuin ne ovat.

Kuvaile liiketoimintasuunnitelmassa, mitä haluat myydä, ketkä ostavat tavaroitasi tai palveluitasi, miltä markkinatilanne näyttää ja mitä etuja tai haittapuolia sinulla on verrattuna kilpailijoihisi (SWOT).

Liiketoimintasuunnitelma.com on myös oivallinen työkalu liiketoimintasuunnitelman laatimiseksi yrityksellesi. Tai voit laatia liiketoimintasuunnitelmasi vaikkapa seuraavan rakenteen mukaisesti:

  • Liikeidea
  • Ansaintamalli
  • Kasvustrategia
  • Kilpailijat
  • Riskit
  • Avainhenkilöt

Perustaessasi yritystä mieti myös seuraavia asioita:

  • Oletko yrittäjähenkinen? / Onko sinulla uskallusta ottaa riskejä? / Tiedätkö, mitä yrittäjyys sinulta vaatii?
  • Onko liikeideallesi markkinoita?
  • Onko liikeideasi taloudellisesti kannattava?
  • Onko sinulla tarjota jotakin, mikä erottaa yrityksen kilpailijoistaan?
  • Kuinka markkinoit yritystä ja saat sen kohderyhmäsi tietoisuuteen?
  • Pystytkö tekemään sen mitä asiakkaat oikeasti haluavat ja tarvitsevat?
  • Kuinka paljon tarvitset rahoitusta ja mistä sen saat?
  • Haluatko perustaa yrityksesi Suomeen?
  • Onko sinulla riittävää osaamista liiketoimintasi pyörittämiseen?
  • Tarvitsetko liiketilaa?

Monilla aloilla yritystoiminta voidaan aloittaa kotoa ja joillakin aloilla on välitön tarve liiketiloille. Millaisia vaatimuksia asetat tiloille? Onko keskeinen sijainti tärkeä, tarvitsetko lastauslaituria tai pysäköintitilaa? Tarvitsetko toimiston vai myös varaston tai henkilöstötilat? Oletko ottanut huomioon myös viranomaisten vaatimukset, jotka riippuvat siitä, millaista toimintaa aiot tiloissa harjoittaa?

  • Haluatko suojata liikeideasi?

Mikäli haluat suojata yrityksesi valmistamat tuotteet, harkitse onko syytä hakea Patentti- ja rekisterihallituksesta patenttia, mallisuojaa tai tuotemerkkiä.

Katso tarkempia vinkkejä Summarumin liiketoimintasuunnitelmaoppaasta tai pyydä ammattimaista sivustatukea Uusyrityskeskuksesta tai ELY-keskuksesta.

3. VALITSE YRITYSMUOTO

Tämä ei ole yhtä kriittinen vaihe kuin toteuttamiskelpoisen liiketoimintasuunnitelman kirjoittaminen, mutta vaatii oman pohdintansa. Käytännössä mahdollisuuksia on kaksi: henkilöyhtiö eli lähinnä toiminimi tai osakeyhtiö.

Yritysmuotojen väliset erot liittyvät mm. perustajien määrään, pääoman saatavuuteen, vastuunjakoon, toiminnan jatkuvuuteen, voiton ja vastuun jakamiseen sekä verotukseen.

Henkilöyhtiön pystyy myöhemmin muuttamaan osakeyhtiöksi, joten peruuttamatonta vahinkoa ei yleensä tapahdu, vaikka et valitsisikaan heti sopivinta mahdollista yritysmuotoa.

Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että jos yritys tarvitsee paljon pääomaa tai jos se tuottaa vähintään 35 000 euroa voittoa vuodessa, kannattaa valita osakeyhtiö. Muuten henkilöyhtiö eli toiminimi, kommandiittiyhtiö tai avoin yhtiö ovat yhtä hyviä vaihtoehtoja. Jos yritystä on perustamassa vähintään kolme tasavertaista henkilöä, voidaan harkita myös osuuskunnan perustamista, etenkin jos yrityksen ei ole tarkoitus tuottaa suuria voittoja, vaan ennemmin tarjota yrittäjille kehys turvallisempaan ammattitoimintaan.

Lue tarkempia tietoja oikean yritysmuodon valitsemiseksi Summarumista.

4. SELVITÄ YRITYSTOIMINNAN LUVANVARAISUUS

Osa elinkeinoista on luvanvaraisia. Tällöin yrityksen tulee ennen liiketoiminnan aloittamista hakea tarvittavat luvat. Luvanvaraisia elinkeinoja ovat mm.

  • alkoholin anniskelu, myynti, valmistaminen ja tukkumyynti
  • apteekkitoiminta, lääkkeiden valmistaminen ja tukkumyynti, lääkevalmisteiden, rohdosvalmisteiden ja eläinlääkevalmisteiden myynti
  • terveydelle ja ympäristölle vaarallisten kemikaalien käsittely ja varastointi
  • sähkölaitteiden suunnittelu, valmistaminen, korjaaminen, huoltaminen ja käyttäminen
  • sähkön tuottaminen ja siirto toisen lukuun
  • ajoneuvojen katsastaminen
  • teletoiminta
  • postitoiminta
  • kaivostoiminta
  • jalometallituotteiden valmistus ja maahantuonti
  • lannoitusaineiden ja rehujen valmistus, siementavaran kauppa
  • lentoliikenne
  • panttilainaustoiminta
  • perintätoiminta toisen lukuun
  • arvopaperiliikkeen ja optioyhteisön toiminta, arvopaperipörssitoiminta
  • sijoitusrahastotoiminta

Jos yrityksesi tulee toimimaan jollakin näistä aloista, hanki luvat asiasta vastaavalta viranomaiselta. Tee lupahakemus ajoissa, ettei liiketoiminnan aloittaminen suotta viivästy lupahakemuksen käsittelyn vuoksi. Muista, että varsinkin kesällä byrokratia toimii erityisen hitaasti.

5. KEKSI JA VALITSE YRITYKSELLESI NIMI

Valitse yritykselle nimi. Tarkista täältä, onko nimi jo jollain muulla käytössä. Tee nimestä mieleenjäävä ja erottuva.

Käytä aikaa, vaivaa ja mahdollisesti ammattilaisia nimen kehittämiseen. Millainen nimi erottelisi oman toimintanne alan muusta tarjonnasta ja antaisi sille mahdollisesti vielä luonnetta? Kannattaa myös katsoa, onko keksimällänne nimellä nettiosoite vapaana. Rekisteröityihin fi-verkkotunnuksiin voit tutustua Viestintäviraston sivuilla, jossa voit myös hakea oman tunnuksen.

Googleta nimi. Näin paljastuvat myös samalla nimellä toimijat ympäri maailmaa. Varmista, ettei mikään ole pahassa ristiriidassa nimenne kanssa.

6. TEE PERUSTAMISILMOITUS

Jätä perustamisilmoitus Patentti- ja rekisterihallitukseen. Ilmoituksen jättäminen ei ole erityisen vaikeaa, kunhan tiedossa on, mitä yritys aikoo tehdä.

Yksityisen elinkeinonharjoittajan ei tarvitse rekisteröidä toiminimeään, mutta jos hän haluaa niin tehdä, sen hinta on 75 euroa. Avoimen yhtiön tai kommandiittiyhtiön rekisteröinti maksaa 180 euroa ja osakeyhtiön ja osuuskunnan rekisteröinti 350 euroa. Lisäksi osakeyhtiöllä tarvitsee rekisteröinnin yhteydessä olla vähintään 2500 euroa pääomaa.

Hakemuksesi tarkistamiseen kuluu noin 2,5 viikkoa. Tämän jälkeen saat postissa tiedot yrityksen nimen hyväksymisestä. Myös verottaja muistaa sinua kirjeillä pian tämän jälkeen, jotta opit huolehtimaan verovelvollisuuksistasi.

  • Vinkki: Jos haluat välttyä yritystoiminnan alkua usein leimaavasta erilaisten kaupustelijoiden suoranaiselta puhelutulvalta, älä ilmoita yrityksen puhelinnumeroa Y1-liitteessä kaupparekisteriin.

7. VARMISTA RAHOITUS

Uuden yrityksen rahoitus voi olla kiven alla. Vaikka liiketoimintasuunnitelma olisi kirjoitettu huolella, pieni alkupääoma ei usein riitä kunnollisen liiketoiminnan käynnistämiseen. Tällöin kyseeseen tulevat erilaiset julkiset tuet, pankkilainat ja sijoittajien etsiminen.

Jos yrityksellä ei ole alussa kylliksi pääomaa liiketoiminnan käynnistämiseksi toivotussa laajuudessa, rahoitusta voi hakea. Aloittavalla yrityksellä on tähän muutama keino:

Lue lisää uuden yrityksen rahoituksesta Summarumista.

8. JÄRJESTÄ KIRJANPITO

Pienyrittäjän on mahdollista huolehtia itse yrityksen kirjanpidosta, mutta yleisesti ottaen se ei ole vaivan arvoista. Kirjanpito on poikkeuksellisen monimutkainen osa yrityksen paperityötä ja säästät paljon aikaa ja energiaa sillä, että palkkaat kirjanpitäjän. Näin sinulle itsellesi jää aikaa varsinaisen yritystoiminnan pyörittämiseen.

Jos tästä huolimatta haluat itse huolehtia yrityksen kirjanpidosta, sinun kannattaa osallistua pienyritysten kirjanpitoa käsittelevälle kurssille tai hankkia muutoin siihen tarvittava pätevyys.

9. HANKI TARVITTAVAT VAKUUTUKSET

Yrittäjä voi tarvita omasta ja yrityksen tilanteesta riippuen seuraavat vakuutukset:
YEL-vakuutus, jos yrittäjän vuotuinen työtulo ylittää 7105,84 euroa
Keskeytysvakuutus, joka korvaa liiketoiminnan keskeytymisestä koituvia menetyksiä
Omaisuusvakuutus kiinteistön suojaksi sekä tarvittaessa vastuu- ja oikeusturvavakuutus toimitusjohtajalle ja hallituksen jäsenille
Jos yrityksellä on kulkuneuvoja, tarvitaan lakisääteinen liikennevakuutus sekä mahdollisesti vapaaehtoinen ajoneuvovakuutus
Tuotevastuuvakuutus korvaa yrityksen valmistamien tai maahantuomien tuotteiden aiheuttamia vahinkoja.

10. KÄYNNISTÄ LIIKETOIMINTA

Sitten onkin aika ryhtyä toteuttamaan liiketoimintasuunnitelmaa todellisessa maailmassa ja alkaa takoa maallista mammonaa! Tarpeen mukaan palkkaa lisää työntekijöitä ja tarkenna yrityksen liiketoimintasuunnitelmaa säännöllisesti. Se pitää fokuksen aisoissa.

Menestystä yritystoimintaan!

Katso myös:

Yrityksen perustaminen (Verohallinto)

Yrityksen perustamisen vaiheet (Yrittäjät.fi)

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone

Laskujen myynti – Kuinka lasku muuttuu rahaksi?

Onko yrittäjän mahdollista myydä laskujaan ja näin muuttaa ne rahaksi? Lain mukaan on. Laskujen myynti ja ”factoring” ovat eräitä pankkien ja perintätoimistojen tarjoamista peruspalveluista. Mutta miten laskut käytännössä muutetaan rahaksi?

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone

Franchising

Franchising tarkoittaa liiketoiminnan harjoittamista franchise-toimiluvalla. Franchisingyrittäjä hankkii oikeuden käyttää valmista liiketoimintamallia yritystoiminnassaan. Yleisintä franchising on ravintola- ja autonvuokrausalalla. Lue tästä, miten franchisingyrittäjyys toimii ja millaisia haasteita ja mahdollisuuksia siihen liittyy.

Franchising tarkoittaa liiketoiminnan harjoittamista franchise-toimiluvalla. Franchisingyrittäjä hankkii oikeuden käyttää valmista liiketoimintamallia yritystoiminnassaan. Yleisintä franchising on ravintola- ja autonvuokrausalalla.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone

Yrityksen perustaminen – 10 askelta liiketoimintaan

Yrityksen perustaminen houkuttelee monia suomalaisia. Yrittäjällä on enemmän vapautta ja itsenäisyyttä kuin työntekijällä. Toimivan yrityksen perustaminen edellyttää kuitenkin paitsi paljon suunnittelua myös monivaiheisen toteutustyön. Olemme koonneet yhteen yrityksen perustamisen tärkeimmät vaiheet. Käy kaikki yhdeksän vaihetta läpi ja lopussa sinulla on käsissäsi toimiva yritys.

SEPA_T

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone

Liiketoimintasuunnitelma

Liiketoimintasuunnitelma (LTS) viitoittaa yrityksen tien. Sen avulla yritys perustelee sekä itselleen että potentiaalisille sijoittajille, miten yritys tuottaa liikevaihtoa ja miten se aikoo välttää liiketoiminnan sudenkuopat.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone

Uuden yrityksen rahoitus

Uuden yrityksen rahoitus voi olla kiven alla. Vaikka liiketoimintasuunnitelma olisi kirjoitettu huolella, pieni alkupääoma ei usein riitä kunnollisen liiketoiminnan käynnistämiseen. Tällöin kyseeseen tulevat erilaiset julkiset tuet, pankkilainat ja sijoittajien etsiminen.

Hae yrityslainaa netistä
Hae yrityslainaa helpolla nettihakemuksella palvelustamme. Täytä lomake ja olemme teihin yhteydessä mahdollisimman pian.

venho

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone

Yrityksen rahoitus

Yrityksen rahoitus perustuu lainojen, tukien, pääoman ja kassavirran järkevälle tasapainottamiselle. Tässä artikkelissa esitellään yrityksen toimivan rahoittamisen perusaskeleet esivaiheen tuista lainojen kautta kassavirtaan.

vanhan_seppa_

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone

Yrityslaina

Yrityslaina on nimensä mukaisesti yrityksille suunnattu lainatyyppi. Suuret investoinnit rahoitetaan yleensä osittain lainarahalla. Lainan hakeminen vaatii vakaata taloutta ja neuvotteluja, mutta hyvin hoidetulla yrityksellä ei ole tavallisesti ongelmia saada tarvitsemaansa lainaa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone